Elokuun viimeinen päivä ja aivan tavalliset hautajaiset Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.

Sodassa kuolema näyttelee pääosaa

Kun Ville Haapasalo vieraili hautaustoimistossani Haapasalon Suomi -televisiosarjassa. Hän oli erityisen kiinnostunut siitä, kuinka kuolema on tabu. Asia, joka koskettaa kaikkia, mutta kukaan ei juuri halua puhua siitä. Haapasalon matkailusarja on jo nyt katsottavissa Ruudussa ja tulee myöhemmin Neloselle.

Kuolema siis koskettaa kaikkia. Ja se koskettaa syvälle. Jos olet menettänyt hyvin läheisen ihmisen, puolison, lapsesi tai muun läheisen ihmisen, joka oli ikäänkuin osa sinua, tiedät mitä tarkoitan. Kuolema jättää valtavan tyhjiön. Sen lopullisuus ei ole järjen avulla käsitettävissä. Kun esimerkiksi puoliso kuolee, ihminen, jonka kanssa seurustelit päivästä toiseen, on lopullisesti poissa. Menee kauan ennen kuin siitä toipuu.

Kuolema on viety pois kuolevaisten eli meidän silmistämme. Näemme sitä vain televisiosarjoissa tai uutisissa. Kuolema on laitostettu. Kuoleva ihminen eristetään pois silmistämme. Kun asia on poissa silmistä, se on poissa mielestä. Itseäni kuolema koskettaa joka päivä - työssäni se on väistämätöntä.

Olen pohtinut, että armeijassa pitäisi opetella näkemään kuolemaa. Onhan kuolema keskeinen osa sotaa, johon armeija antaa koulutusta. Paras tapa tähän olisi ulkoistaa valtion eli poliisin vainajankuljetukset armeijaa käyville nuorille. Tällä hetkellä kuljetukset ovat kilpailutettu ja ulkoistettu poliisin alihankkijoille.

Poliisin vainajankuljetukset käsittävät ensiksi vainajan noudon kuolinpaikalta (siinä kunnossa kun vainaja on löydettäessä) ja toiseksi kuljetukset oikeuslääketieteellisille ruumiinavauspaikoille. Kun poliisi pyytää vainajalle kuljetusta, kysymyksessä voi olla liikenneonnettomuus, henkirikos, itsemurha, tulipalon uhri tai vaikkapa junan alle jäänyt. Useimmiten kysymys on kuitenkin sairauskohtauksesta.

Ensimmäinen vainajan noutaminen on jäänyt mieleeni. Ja useat muut. Ajattelen, että kun armeija antaa sotilaskoulutusta, mutta sotilaat eivät välttämättä ole koskaan nähneetkään kuollutta ihmistä, miten he kykenevät kohtaamaan kuoleman rintamalla?

Miten he osaavat nostaa, kantaa ja kuljettaa aseveljensä pois sotatantereelta? Sodassa ruumis voi olla mennyt pahasti kappaleiksi. Ainakin hänessä on vähintään ampumahaava. Useimmiten puuttuu raajoja tai jäseniä. Verta on kauttaaltaan joka paikassa. Miten suomalainen sotilas kohtaa tämän tilanteen, ellei hän ole saanut siihen koulutusta?

Se, että armeijaa suorittavat miehet ja naiset, tekisivät kaikki poliisin vainajankuljetukset olisi helppo järjestää. Armeija voisi hankkia tähän tarkoitukseen kaluston. Se olisi myös kustannustehokasta ja toisi valtion kassaan säästöjä. Mutta mikä tärkeintä, se perehdyttäisi armeijassa palvelevat sotilaat katsomaan kuolemaa silmästä silmään.

Armeijassa opetetaan käyttämään väkivaltaa ja tappamaan. Sodassa syntyy väkisin ruumiita. Ei ole ollut yhtä ainoaa sotaa, jossa kuolema ei olisi näytellyt pääosaa. Tästä johtuen armeijassa palvelevat sotilaat täytyy kouluttaa, sekä näkemään kuolemaa ja kuolleita ihmisiä, että käsittelemään vainajia. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Mielestäni asiayhteydellä on tässä merkitystä. Liikenneonnettomuus, henkirikos, itsemurha, tulipalo, junan alle jääminen tai sairauskohtaus eivät ole sitä, mihin sodassa eniten kuollaan.

Viime sodissa rintamamiehet kohtasivat asevaikutuksista johtuvaa kuolemaa sen tapahtumaympäristössä, ilman sen erityisempää valmennusta. Sotanäyttämö on toimintaympäristönä hyvin erilainen verrattuna meidän kaikkien tämän päivän arkitodellisuuteen. Myös terveydenhuollon ja pelastustoimen ammattilaiset sekä hautaustoimintaan osallistuvat työskentelevät järjestyneessä yhteiskunnassa pääsääntöisesti ilman henkilökohtaista kuoleman pelkoa.

Kyllä kulttuuriimme toki saisi kuulua enemmän kuoleman kohtaamista vääjäämättömänä ja luontevana päätöksenä elämälle – sehän odottaa meitä jokaista 100 % todennäköisyydellä.

En silti lähtisi hukkaamaan varusmieskoulutuksessa olevien aikaa blogissa ehdotetulla tavalla, vaan edelleenkin pidän tärkeämpänä opettaa heitä sotimaan siten, että he tarvittaessa osaisivat tappotyön säilyen itse elossa ja toimintakuntoisina.

Nykyajan sodissa asevaikutuksiin kuoleminen ei rajoitu vain varsinaisille sotatoimialueille, vaan kaikkialle syvään selustaankin – sikäli voisi väittää kuoleman kohtaamisen kokemuksia aivan yhtä tärkeiksi myös siviilipalvelusmiehille. Heidän koulutuksensa ei liene yhtä tavoitteellista ja aikatauluun sidottua kuin varusmiesten, joten mikäpä ettei asiaa voisi Työ- ja elinkeinoministeriölle ehdottaa.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

Useat kuolevat myös maastoon. Resursseja ei menisi hukkaan, koska vainajien noutoon tarvitaan vain kaksi henkilöä. Kun alokkaita kierrätetään, 24h / 7, päivystyksessä, osuu vainajan nouto todennäköisesti ainakin kerran armeijan aikana.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

Koska sodassa syntyy kuolleita olisi todella tärkeää että jokainen sotilas olisi nähnyt vainajan ennen kuin vasta tositoimissa rintamalla. Moni saattaa säikähtää tai joutua sairastuvalle, kun rinnalta raapaistaan kaveri hengiltä.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Luonnollisinta olisi nähdä vainajat oman suvun kuolleina.

"Moni saattaa säikähtää tai joutua sairastuvalle, kun rinnalta raapaistaan kaveri hengiltä." – Et liene kuullut tai lukenut veteraanien kertomuksia asiasta? Ei noin käynyt monellekaan talvi- ja jatkosodassa, joskin psyykkisiä reaktioita ja jopa niistä aiheutuvaa toimintakyvyn menetystä kyllä pahoissa paikoissa ilmeni – kuitenkin olennainen tekijä siinä oli oma välitön hengenvaara. Traumaperäinen stressireaktio on kyllä tavallinen ja paljon tutkittu ilmiö nykyajan sodissa. Ei ole mitään näyttöä siitä, että vainajien katselu tai siirtely muuttaisi sitä asiaa mitenkään.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela Vastaus kommenttiin #7

Oma ukkini palveli sodassa ja haastattelin häntä ennen kuolemaansa. Löysin taannoin nauhurin ja kasetin ja teetin sitä digitaalisen ääniraidan muistitikulle. Ukki kertoo omista haavoittumisistaan, kuinka sotatoverit raahasivat haavoittuneen miehen venäläisten selän takaa omalle puolelle. Ryssä ehti jo mennä heidän ohitsensa ja jäivät mottiin vihollisen taakse.

Veivät ukin latoon ja lupasivat hakea myöhemmin. Siellä ukki oli odottanut peloissaan ja kylmissään, milloin tulevat ja kuka tulee, omatko vai vihollinen. Kyllä kuolema ja kuolemanpelko, sekä oma että toisten on koko ajan sodassa läsnä. Eikä helppo ole toiselta henkeäkään ottaa lähitaistelussa. Se toinenkin on näet jonkun lapsi, ehkä puoliso jollekin, tai jo isä itsekin.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #9

" Eikä helppo ole toiselta henkeäkään ottaa lähitaistelussa. Se toinenkin on näet jonkun lapsi, ehkä puoliso jollekin, tai jo isä itsekin."

Asiaa helpottaa aika tavalla kun tietää hänellä olevan vakaat aikeet ottaa sinut hengiltä heti tilaisuuden tullen.

Appiukkoni oli jatkosodassa kk-ampujana, eli erittäin vihatussa tehtävässä vastapuolen kannalta ja katsomassa itse tähtäinten takaa kun vihollista kaatuu. Hän luonnehti sotaa urakkatyöksi muiden joukossa: taistelutauon tullessa kyseltiin, kenellä ne kortit olivat ja alettiin taas pelata.

Ihmisen psyyke suojautuu ahdistukselta monenlaisin tavoin. Yhtä niistä soveltaa Linnan romaanissa Rokka, joka sanojensa mukaan ei koskaan ollut ampunut ihmistä, vaan pelkästään vihollisia.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela Vastaus kommenttiin #7

"Ei ole mitään näyttöä siitä, että vainajien katselu tai siirtely muuttaisi sitä asiaa mitenkään."

Minulla on empiiristä tutkimusaineistoa. Oli onni, että olin nähnyt, laittanut ja siirrellyt jo yli tuhatta vainajaa siihen mennessä kun löysin naisystäväni viereltäni kuolleena vuosi sitten elokuussa 2017.

Anu oli ollut kuollut jo useita tunteja ennen kuin heräsin aamulla. Jäsenet olivat jo kauhistuneet- eli kuolonkankeus oli päällä.

Mietin myöhemmin että ellen olisi nähnyt vainajia ennen tuota tapausta, olisin varmaan päätynyt hullujen huoneelle tai juoppouteen.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Jani Kuusela, saiko Ville vinkin hautaustoimistostasi Venäjältä?

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

Mikä tämä Venäjä pinttymä on?

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Mielestäni ihan asiallinen kysymys, Villehän liikkuu ja työskentelee paljon Venäjällä ja on siellä voinut kuulla hautaustoimistostasi. Toisaalta mitäpä tuo minulle kuuluu ...

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela Vastaus kommenttiin #10

Totta, että Ville on hyvin menestynyt näyttelijä ja taiteilija Venäjällä ja tuntee sen hyvin. Mutta ei sentään Venäjällä minusta kuullut:). Ihan täältä Suomesta tuotantoyhtiö vuosi sitten soitti ja tiedusteli otanko Villen vastaan. On hieno mies.

Käyttäjän vinettoa kuva
Juhani Penttinen

Toisen maailmansodan aikoihin kuolema ei ollut läheskään niin suuri tabu kuin nykyään Suomessa. Maaseudulla vainajia säilytettiin paikoin ulkorakennuksessa (aitassa, saunassa jne.) josta sitten vietiin hautajaisiin hevospelillä.

Kotona kuoltiin yleisesti eikä kuolevaa teljetty laitokseen piiloon. Isäni muisteli kuinka pikkupoikana joutui veljensä kanssa todistamaan mummonsa kuolemaa sairasvuoteellaan 30-luvun köyhässä Pohjois-Karjalassa. Vainajan poika - poikien isä -oli metsätöissä ja poikien äiti oli kuollut hieman aikaisemmin tuberkuloosiin 35-vuotiaana. Veljekset olivat kellosta seurannneet kuinka mummon hengitys vain harveni ja lopulta loppui kokonaan.Nykyään saattaisi tulla syytös lastensuojeluviranomasilta.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

Totta. Ukkini, joka palveli 19 -vuotiaana rintamalla, oli nähnyt kuolemaa jo kotona. Muun muassa oma isänsä hukkui kotirantaamme. Vainajia säilytettiin silloin riihessä. Ukki kävi lähellä kuolemaa sodassa itsekin. Haavoittui kahdesti. Kerran kranatin sirpaleisiin, toisen kerran ampumahaava. Tappoi itsekin paljon. Oli kranaatin heittäjänä etulinjassa. Juoksuhaudassa kertoi surmanneensa venäläisiä konepistoolilla. Sellainen venäjätrolli se - kun monet suutaan täällä pieksävät minulle.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Se minua ihmetyttääkin, anteeksi nyt vaan, että kun ukkisikin on taistellut Suomen itsenäisyyden puolesta, niin sinä ajat Venäjän hallinnon asiaa toistelemalla esim. noita Luoman teesejä siitä millainen hyväntekijä Neuvostoliitto ja Venäjä on meille ollut.

Jos itänaapuri on ollut meille hyväntekijä, niin ketkä sitten ovat olleet pahantekijöitä? Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen aiheuttaen lähes 90 000 suomalaisen kuoleman ja ryösti maamme alueita. Sodan jälkeen se painosti Suomea monin tavoin. Gorbatsovin ja Jeltsinin aikana N-liitto ja Venäjä suhtautuivat Suomeen asiallisen naapurin tavoin, mutta nyt Putinin aikana entinen meno on taas jatkunut.

Liiasta idänkaupasta on Suomelle ollut enemmän vahinkoa kuin hyötyä, se yksipuolisti maamme elinkeinorakennetta ja aiheutti osaltaan 90-luvun alun laman. Olisi hyvä, ettei poliittisille päätöksille ja suhdanteille altis idänkauppa muodostaisi ainakaan yli 5% kauppavaihdostamme.

Huvittavinta on tuo Luomalta apinoimasi väite, että itänaapuri on hyväntekijämme, kun ei valloittanut Suomea. Hyvänen aika, pitäisikö pahoinpidellyn olla kiitollinen pahoinpitelijälleen ja ryöstäjälleen, ettei tämä tappanut häntä?

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela Vastaus kommenttiin #13

"Liiasta idänkaupasta on Suomelle ollut enemmän vahinkoa kuin hyötyä, se yksipuolisti maamme elinkeinorakennetta ja aiheutti osaltaan 90-luvun alun laman. Olisi hyvä, ettei poliittisille päätöksille ja suhdanteille altis idänkauppa muodostaisi ainakaan yli 5% kauppavaihdostamme."

Kenen suusta kuultua?? Kukaan terve järkinen ihminen, joka ajattelee omilla aivoillaan, ei voi puhua tuollaista typeryyttä.

Sodan jälkeen Venäjän kauppa veti. Elintarviketeollisuus kukoisti, metalliteollisuus kukoisti, metsäteollisuus kukoisti, elektroniikkateollisuus ja vaateteollisuus kukoisti. Suomea kutsuttiin Euroopan Japaniksi.

En tiedä missä asuit tuolloin? Itse asuin täällä Itä-Suomessa, ja jopa Joroisten kokoisessa, muutaman tuhannen asukkaan kunnassa oli kaksi isoa metallipajaa. Raiteet vei rautaa rajan taakse suoraan metallipajojen ovelta. Nyt nuo raiteet kasvavat pajua. Ja sinulle on syötetty pajunköyttä.

Kun NL hajosi, Suomen valtion velka oli 5 miljardin euron luokkaa. Nykyisin se on 150 miljardia.

Kun NL hajosi sotakorvaukset oli maksettu, ja Venäjälle jäi Suomeen päin 600 miljoonan euron velka. Venäjä maksoi velkansa etuajassa. Miten luulet että käy Kreikan lainojen?

Kukaan ei tiedä, miten Suomi olisi taloudellisesti asemoitunut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ilman EU:ta tai euroa. Islanti hyvänä esimerkkinä nykyisin. Ja ovat Suomea vielä kauempana Brysselistä.

Ainakin Venäjän kauppa olisi toisella mallilla ilman EU:n asettamia pakotteita, joihin Venäjä on vastannut omillaan.

Nykyisin Venäjällä ei juoda tai syödä Valion maitotuotteita, vaan markkinat ovat vallanneet Danonen kaltaiset eurooppalaiset yritykset. Sama pätee metalliteollisuuteen tai vaateteollisuuteen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset