Elokuun viimeinen päivä ja aivan tavalliset hautajaiset Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.

Vihreiden edustama maahanmuuttopolitiikka on luonnolle turmiollista

Vihreät tunnetaan nykyisin puolueena, jolla on myönteinen, positiivinen suhtautuminen maahanmuuttoon. Vihreiden edustama maahanmuuttopolitiikka on kuitenkin kaukana vihreistä arvoista. Massamaahanmuutto on luonnolle turmiollista. Se on paitsi taloudellisesti, myös ympäristön kannalta hyvin epätaloudellista.

Tekniikan tohtori Eero Paloheimo kertoi eronneensa vihreistä juuri sen vuoksi, että vihreiden myönteinen maahanmuuttopolitiikka ei ole ympäristön eikä ilmastonmuutoksen kannalta järkevää politiikkaa. Ylimitoitettu massamaahanmuutto maailmassa on luonnolle turmiollista.

Paloheimo nostaa esille kolme argumenttia. Afrikan maanosassa ongelmana ovat väestöräjähdys ja kouluttamattomuus. Maaperästä huolehtiminen on retuperällä. Kun maaperä kulutetaan loppuun, ratkaisu on muuttaa seuraavalle seudulle. Maanosan maaperä toisin sanoen käytetään loppuun ja sen jälkeen siirrytään heinäsirkkaparven tavoin seuraavalle seudulle. Tämä johtuu kouluttamattomuudesta. Kaikkien unelmana on päästä Eurooppaan, jolloin he tulevat maanosaan, joka on eittämättä ylikuormitettu jo etukäteen. 

Euroopan valtiot, joista haetaan eniten turvapaikkoja, ovat ilmastonmuutoksen näkökulmasta Euroopan maanosan pahimpia ympäristön tuhoajia. Esimerkiksi Suomessa asukasta kohti laskettu hiilijalanjälki on hyvin suuri. Tämä johtuu Suomen kylmästä ilmastosta. Suomessa tarvitaan muita enemmän energiaa muun muassa lämmitykseen, tieverkon rakentamiseen ja ylläpitoon sekä teollisuuteen. Lisäksi Suomessa on korkea elintaso, joka näkyy aineellisena elämisen tasona, eli ihmisen saatavilla olevien tavaroiden ja palvelujen määränä ja laatuna.

Vaikka Suomessa asuu vain viisi miljoonaa ihmistä, ympäristön kannalta ei ole mitenkään perusteltavissa, että tänne pitäisi saada lisää kuluttajia - toisin sanoen lisää luonnon kuormitustekijöitä. Muun Euroopan kannalta tämä maanosa on ylikuormitettu jo etukäteen, paitsi elintason, myös väestömäärän vuoksi. Maahanmuutto teollistuneeseen Eurooppaan on siis, sekä ympäristön että ilmastonmuutoksen kannalta, vihollinen numero yksi.

Toinen argumetti on kulttuurien monimuotoisuuden tuhoutuminen maahanmuuton seurauksena. On upeaa, että jokaisella kansalla on oma kielensä ja kulttuurinsa. Nyt tilanne on muuttunut esimerkiksi kielellisesti siten, että kaikki puhuvat huonoa englantia. Ihmiset ovat alkaneet pukeutua samalla tavoin kaikkialla maailmassa - h&m, Lindex, Esprit, Adidas, Nike...

Samanlainen musiikki leviää joka paikkaan. Samanlaiset ruoat ja ravintolat leviävät kaikkialle. Arkkitehtuuri ja infrastruktuuri alkavat olla samanlaista kaikkialla maailmassa. Tätä jotkut kehtaavat kutsua monikulttuurisuudeksi. Se ei ole monikulttuurisuutta vaan monokulttuurisuutta. Se, joka pinnallisella tavalla puolustaa nk. monikulttuurisuutta, on todellisuudessa monikulttuurin todellinen tuhoaja. 

Paloheimon kolmas maahanmuuttoon liittyvä argumentti on taloudellinen. Sen porukan, joka lähtee esimerkiksi Afrikasta pakolaisena pois, olisi kaikkein tarpeellisin jäädä kotiseudulleen kehittämään sitä - he ovat useimmiten nuoria miehiä, koulutetuinta tai muutoin potentiaalisinta väestöä. Se, että Afrikasta lähtee tämä porukka pois, on katala temppu Afrikalle, sanoo Paloheimo.

Kaikenkaikkiaan maahanmuutto on siis turmiollista paitsi Europan taloudelle myös ympäristölle. Vaikka Presidentin kanslia tai sinä itse vähentäisit hiilijalanjälkeäsi, tilalle tulee roppakaupalla väkeä, joiden hiilijalanjälki nousee heidän muuttaessaan Afrikasta tai muualta diktatuureista jo nyt ylikuormitettuun Eurooppaan. Tätä voisi verrata hölmöläisten touhuun.

Hölmöläisperheessä todettiin muinoin, että jalat palelivat kun peitto oli niin lyhyt. Ei yltänyt jalkojen lämmikkeeksi. Aikansa ongelman kanssa pähkäiltyä, joku perheessä sai loistoidean. Leikataan peiton yläpäästä pätkä ja siirretään se jalkopäähän jalkoja lämmittämään. Tuumasta toimeen. Peittoa leikattiin ja pätkä ommeltiin jalkopään jatkeeksi. Kyllä! Jalat alkoivat nyt pysyä lämpimänä, mutta kun itse peittoon ei tullutkaan tällä keinoin lisäpituutta, nyt paleltiin yläkropan puolella.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen
Käyttäjän kostiainenpertti kuva
Pertti Kostiainen

Sanopas sitten, millä me sitten lunastetaan taivasosuus?

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen

"Vaikka Suomessa asuu vain viisi miljoonaa ihmistä, ympäristön kannalta ei ole mitenkään perusteltavissa, että tänne pitäisi saada lisää kuluttajia - toisin sanoen lisää luonnon kuormitustekijöitä. Muun Euroopan kannalta tämä maanosa on ylikuormitettu jo etukäteen, paitsi elintason, myös väestömäärän vuoksi."

Ihan totta. Eiköhän meidän täällä nyt asuvienkin olisi syytä lähteä esimerkiksi Lähi-itään tai Afrikkaan? Voisi kehitellä kannustimia, että vaikka edes miljoona suomalaista saataisiin muuttamaan täältä lämpimämmille seuduille.

Paitsi ai niin, jos ilmastonmuutos heikentää maataloustuotannon edellytyksiä sielläpäin, niin sitten pitäisi muuttaa taas takaisin.

"Se, että Afrikasta lähtee tämä porukka pois, on katala temppu Afrikalle, sanoo Paloheimo."

No mutta hieno homma siinä tapauksessa, että valtaosa Afrikan pakolaisista jää Afrikkaan! Esimerkiksi Etiopiassa on lähes miljoona pakolaista lähimaista. Suomessa lienee vähemmän.

"Toinen argumetti on kulttuurien monimuotoisuuden tuhoutuminen maahanmuuton seurauksena. - - Ihmiset ovat alkaneet pukeutua samalla tavoin kaikkialla maailmassa - h&m, Lindex, Esprit, Adidas, Nike..."

Niin, onhan tunnettu tosiasia, että ruotsalaiset maahanmuuttajat ovat saaneet suomalaiset pukeutumaan H&M:ään, ja saksalaiset Adidakseen.

Käyttäjän kostiainenpertti kuva
Pertti Kostiainen

Tyhmä kun olen niin jäi epäselväksi että onko meillä ilmastonmuutos ja eikö se sitten lisäisi täällä enemmän päästöjä kuin lämpimissä maissa jos tämä pakattaisi täyteen porukkaa?

Käyttäjän TenkaIssakainen kuva
Tenka Issakainen

"onko meillä ilmastonmuutos ja eikö se sitten lisäisi täällä enemmän päästöjä kuin lämpimissä maissa"

On meillä ilmastonmuutos ja se lisää enemmän päästöjä täällä. Siksi kyselenkin, että eikö kannattaisi muuttaa täältä pois.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela Vastaus kommenttiin #6

Maahanmuuton tulisi tapahtua rikkaista öykkäri elintasomaista köyhempiin maihin. Etunenässä heidän, jotka maailman tuskaa sisimmässään kantavat, tulisi lähteä auttamaan paikallisia heidän omissa olosuhteissaan. Vaan kukapa lähtee? Afrikasta ei vielä saa h&m:n epäeettisesti ja lapsityövoimalla tuotettuja revittyjä farkkuja eikä uusimpia vehkeitä ja vimpaimia. Vakavasti puhuen ennen kaikkea tulisi tukea Afrikkaan ja kriisialueille kohdistettua maahanmuuttoa, jossa aluille vietäisiin tietotaitoa ja koulutusta.

Käyttäjän kostiainenpertti kuva
Pertti Kostiainen Vastaus kommenttiin #6

Mun puolesta ihan vapaasti voi muuttaa pois. Mutta on se sitten tästä näkökulmasta viisasta tänne houkutella lisää.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Tätähän ei saisi kirjoittaa, mutta yritän. Ilmastonmuutoksen tärkein ja ensisijaisin tehtävä on laittaa afrikkalaisilta miehiltä pili solmuun kahden lapsen jälkeen.
Miten mikään toimi auttaa maapalloa, kun joka ukko Afrikassa siittää 25 - 30 lasta maihin, jotka eivät kykene nytkään huolehtimaan räjähtävästä väestönkasvustaan.

Käyttäjän kostiainenpertti kuva
Pertti Kostiainen

Jossain vaiheessa on ruvettava puhumaan asioiden juurisyistä.
Ei voida teeskennellä että kaikki hoituu kun vaan nyökyttelemme.

Nyt johtajat, on nostettava kissa pöydälle ja alettava puhumaan rehellisesti eikä leikkiä jotain maailman pelastajaa. Nykyisillä nypläyskonsteilla se ei pelastu.

Käyttäjän MattiESimonaho kuva
Matti Simonaho

"Koskien maahanmuuttajien ja pakolaisten vastaaottamista, on oltava tietoinen siitä kuinka paljon maa voi ottaa vastaan pakolaisia ja/tai maahanmuutajia menettämättä maan fyysistä hallintaa. Edellisen lisäksi on oltava tietoinen siitä että mitä ottaa vastaan, ettei menetä maan psyykkistä hallintaa. Suurin osa tämän ajan maailman ongelmista jotka aiheuttavat pieniä ja suuria ongelmia, ovat politiikka, kult-
tuuri ja uskonnot. Esimerkiksi on kokonaan eri asia ottaa vastaan pakolaisia ja maahanmuuttajia Eurooppalaisista maista, joissa poltiikka, kulttuuri ja uskonnot ovat lähellä toisiaan, ja ottaa vastan pakolaisia ja maahanmuuttajia Euroopan ulkopuolelta jossa politiikka, kulttuuri ja uskonnot ovat kaukana Eurooppalaisesta - jopa Eurooppalaista politiikkaa, kulttuuria ja uskontoja vihaavia. "

Lisää : http://www.mielipiteemme.fi/index.pl?sivu=mielipit...

Mistä Euroopan pakolaisongelma johtuu?

"Ruotsin Maahanmuuttovirasto kehitti 1980 luvulla reformointiprosessin joka on suuntautunut maiden joilla on raja Venäjän kanssa sisäiseen vaikuttamiseen ja Euroopan Unioniin liittämiseen. Söderköp-
ings process nimellä tunnettu reformointiohjelma käynnistettiin virallisesti vuonna 2001 Ruotsin ollessa Euroopan Unionin puheenjohtajamaa. Sillä ei ollut keskitettyä hallintoelintä. Vuonna 2007 kaikki asiat käsiteltiin vuosikokouksissa, työkokouksissa tai ryhmätapaamisissa.

Söderköpings process vietiin Euroopan Unioniin 2008 Ruotsin ja Puolan toimesta; Carl Bildt (Ruotsi) ja Radoslaw Sikorski (Puola). Se nimettiin uudelleen 2009 Östliga Partnerskapet joka tunnetaan Euroopan Unionissa Eastern Partnership (EaP) -nimellä."

http://www.mielipiteemme.fi/index.pl?sivu=ukrainan...

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Ongelmaksi nousee se, että kerran vuodessa lennetään kotimaahan lomalle kuukaudeksi. Lentomatkat aiheuttavat autoiluun verrattavat hiilipäästöt.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Ihan tavallinen lokakuun kymmenes. On totta, että kansainvaellukset usein alkavat siitä, että oma silloinen elinympäristö muuttuu huonoksi tai mahdottomaksi asua. Afrikassa suuri väestön kasvu synnyttää sotia ja kansainvaelluksia. Taistelu raaka-ainesta kärjistyy. Miksi nuori - ja mahdollisesti oloihin nähden varakas -mies siirtyy? Yksinkertaisesti hänelle se on mahdollista, vaikka temppua tietysti yrittävät myös perheet lapsineen.

Suomesta, ja varsinkin Pohjanmaalta on aikojen kuluessa siirrytty Yhdysvaltoihin, Australiaan ja Ruotsiin sankoin joukoin. Mikä siinä on erilaista ja luontoa suojelevaa? Ai niin, he tekevät kovasti töitä kaikkialla. Eli lisäsivät päästöjä uusissa kotimaissaan. Suomessa saastuttaminen ja syntyvyys kuitenkin vähenivät, luonto kiitti. Myös Suomesta usein lähdettiin nuori mies edellä uuteen maahan.

Se, että Suomessa maahantulija ei noin vain voi heti alkaa työskennellä, on iso ongelma yhteiskunnallisesti, mutta säästää luontoa. Samoin Afrikassa luonto saa mahdollisuuden toipua, kun kulutus vähenee. Luonnon kannalta parasta olisi, jos ihmiset tekisivät vain välttämättömän henkensä eteen, ja muuten oltaisiin kuin "ellun kanat".

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

"Se, että Suomessa maahantulija ei noin vain voi heti alkaa työskennellä, on iso ongelma yhteiskunnallisesti, mutta säästää luontoa."

Paitsi että tämä maahantulija/ nämä maahantulijat tarvitsevat lämmitystä (hiilipäästöt), sähköä, uudet vaatteet (jotka on tuotettu ympäristön kustannuksella), I phonet, vanhan, päästöiltään suuren henkilöauton, ravintoa (joka on tuotettu teollisesti), pyykin- ja astianpesukoneet...jne.jne.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Havaitsen tämän "kateus-argumentin". Jo aikoinaan kokoomuksen edustaja Pia Kauma havaitsi maahanmuuttajilla olevan paremmat lastenvaunut kuin "keskimääräisellä lapsiperheellä".

Jos siis ajattelemme, että maahantulijat asuvat muutoin lämmittämättömissä taloissa lämmitettyinä, saavat laitteita, jotka on jo rakennettu ja eivät siis elä telttaviidakoissa pakolaiselle kuuluvaa "normaalia elämää", kannattaisi varmaan tosiaan uskoa talouskasvun ikuiseen nousuun, luonnonsuojeluun.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset