Elokuun viimeinen päivä ja aivan tavalliset hautajaiset Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.

Jossakin vaiheessa juutalaisetkin olivat pakolaisia - koko kansa

Raamatun mukaan juutalaisten historia on ollut enimmäkseen pakolaisuutta - pakko siirtolaisuutta. Mutta aina he ovat kaivanneet omaa maatansa. Luvattua maatansa. Eivät ole halunneet jäädä pakolaiseksi vieraisiin maihin tai kulttuureihin. Tai jos ovat jääneet ovat luoneet menestystarinoita ja rikkautta sille maalle, kuten Rothschild tai Isaac Moses. Ben Zyskowicz syntyi Wikipedian mukaan Helsingin Kampissa. Hänen puolanjuutalainen isänsä Abram Zyskowicz (1917–1960) oli kotoisin Puolan Kielcestä ja työskenteli ahtaajana. Zyskowiczin suomenjuutalainen äiti Ester Fridman (1920–2002)oli Pauligin puhelinvaihteen työntekijä. Abram Zyskowicz selvisi Sachsenhausenin ja Majdanekin keskitysleireiltä ja saapui Ruotsiin pakolaisena. Muistelen, ettei Suomi ottanut juutalaisia pakolaisiksi Suomeen viimeisimmässä maailman sodassa? Taisi olla toisinpäin, että luovutti heitä. Ainakin useat maat luovutti niitä Saksalle. Ja Saksa olisi halunnut viedä heidät jonnekin Australian lähelle omalle saarelleen. Mutta ei ollut se saari heidän luvattu maansa. Nyt juutalaisilla on oma valtio ja oma ydinase. Ainoana lähi-idässä. Jumalan kansaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Risto Koivula

Aika erikoinen "Jumalan kansan" tuntomerkki tuo ydinase...

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

Jenkit ne on antaneet heille tuon "Jumalan käden". En tiedä kuka päättää, painetaanko nappia. Ja Raamatun mukaan maa oli alussa autio ja tyhjä. Ja lopussa maa tulee olemaan autio ja tyhjä. Jos elämälle mahdolliset olosuhteet jää, siitä se taas alkaa alusta.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Etsitkö jumalaista bisnestä, paljon haudattavia? Vain yksi pommi ja...

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Juutalaiset ajattelijat olivat aivan keskeisessä roolissa modernin kansalaisoikeusajattelun kehittämisessä. Uskonnonvapaus, tasa-arvo, sananvapaus, erilaisuuden suvaitseminen, todella monet liberalismiin, humanismiin ja demokratiaan liittyvät näkemykset ovat suurelta osin juutalaisten ajattelijoiden kautta levinneet Eurooppaan ja juutalaisia voikin pitää yhtenä keskeisenä länsimaisen ajattelutavan kehittäjänä myös modernina aikana.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Onkin ikävää, että itsenäisenä valtiona Israel toteuttaa lebensraum-ajattelua, jolla on myös tukijoita.
http://helihartikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/26...
https://www.newyorker.com/news/news-desk/the-map-o...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ilmeisesti se sorto, jonka juutalaiset pakolaisina eri Länsi-Euroopan maissa saivat osakseen vuosisatojen ajan on ollut yksi tekijä, joka on pitänyt heitä yhtenäisenä kansana ja lisäksi opettanut erilaisia selvitytymistaitoja sekä vaurauden hankkimista. (Toisaalta on syytä kysyä miksi sama ei ole toiminut romaniväestön kohdalla.)

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Se liittyy niihin elinkeinoihin, jotka on historiassa sälytetty näille ryhmille tai jotka heille on sallittu.

Kulttuuri ja elinkeinot ovat sitten vuorovaikutuksessa niin, että kun natsikauden aikana lopulta lähes kaikki elinkeinot olivat juutalaisilta kiellettyjä , myös kulttuurinen ja aineellinen kukoistus tietenkin hävisi.
Sinänsä on kyllä usein hätkähdyttävää, miten hirveän suuren osan juutalaisten muistelmista täyttää valitus menetetystä omaisuudesta, ei niinkään kulttuurisista toimintamahdollisuuksista esi edes asemasta.
Se osoittaa suurta realismia. Myös marxilaisuuden juuret ovat " juutalaisessa ajattelussa".

Mutta " etnisten" piirteiden tai geenien sekoittamista Israelin valtion vahvuuteen versus romanien asema kannatettava ehkä varoa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Mutta " etnisten" piirteiden tai geenien sekoittamista Israelin valtion vahvuuteen versus romanien asema kannatettava ehkä varoa."

Varmaankin. Mutta enemmän siksikö, että sellaiselle tuskin on perustaa vai siksi, että se aiheuttaa kohua?

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin Vastaus kommenttiin #8

Ei se mitään kohua aiheuta ; tuotahan on some täynnä.
Vakavasti otettavaksi teoriaksi siitä ei ole , kuten tiedämme ; joten jos pyrkii enemmän ymmärtämään ja vähemmän saamaan applodeja , kannattaa etsiä muita selityksiä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset