Elokuun viimeinen päivä ja aivan tavalliset hautajaiset Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.

Moraalin edessä jokainen on syyllinen

Moraalin edessä jokainen ihminen on syyllinen. Sen vuoksi se halutaan poistaa maailmasta. Kun moraali poistetaan silmistämme, sen uskotaan katoavan myös mielestämme. Media ruokkii moraalittomuutta. Mutta Jeesus sanoi: "moraalista ei katoa yksikään kirjain - ennemmin taivas ja maa katoavat." Moraali ei poistu vaikka sitä ei tunnusteta. Sen edessä jokainen on syyllinen - epäonnistumme moraalin edessä jatkuvasti. Koska moraalin edessä jokainen on syyllinen, kukaan ei voi tuomita toista. Toisia tai toista arvosteleva ihminen syyllistyy itse moraalittomuuteen. Syyllisyys, joka johtuu moraalista, on ongelma niin kauan kuin emme suostu syylliseksi omatuntomme edessä. Voimme yrittää olla moraalisia ihmisiä, mutta se tekee meistä tekopyhiä - koppavia, toisten elämäntyyliä arvostelevia tuomitsijoita. Toisaalta voimme ummistaa silmämme moraalilta - kun mikään ei ole enää oikein tai väärin, uskottelemme päässeemme moraalin osoittamasta syyllisyydestä. Ainoa tapa ratkaista syyllisyys on suostua syylliseksi. Tunnustaa moraali ja se tosiasia että sen edessä jokainen on syyllinen. Jeesus sanoi, että suola on hyvä. Suolalla hän lienee tarkoittanut moraalia. Mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan takaisin suolaiseksi?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!


Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Jeesus sanoi: "moraalista ei katoa yksikään kirjain - ennemmin taivas ja maa katoavat."

Jeesus sanoi, että laista ei katoa yksikään kirjain. Moraalista Hän ei puhunut mitään. Lailla Hän taas tarkoitti Raamatun käskyjä. On sitten ihan toinen asia voiko niitä nykypäivänä pitää mitenkään moraalisina.

Jani Kuusela

Jeesus sanoi että koko laki (moraali) tiivistyy yhteen lauseeseen: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Siinä ja sen edessä jokainen on syyllinen ja epäonnistuu jatkuvasti.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Jeesus nyt sanoo Raamatussa yhtä ja toista. Mutta jos keskitytään vain tuohon sinun esille tuomaasi niin varmaan pitää paikkaansa.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Jos me ihmiset oikeasti kykenesimme noudattamaan tuota ohjetta, maailmassa ei olisi yhtäkään uskontoa, ei edes kristinuskoa.

Risto Koivula


" Morality

one of the basic means of the normative regulation of human actions in society; a particular form of social consciousness and a type of social relationship (moral relationships); the subject of the specialized field of ethics.

The content and character of human activity in society are ultimately determined by the objec- tive sociohistorical conditions of existence and by the laws of societal development. But the concrete ways in which human actions are directly determined and in which the conditions of existence and laws of societal development are refracted may be extremely varied. One of them, normative regulation, expresses in the form of general rules (norms) of behavior, pre- cepts, and values the requirements arising when people live together in society and reflects the need to harmonize mass actions. Like law, custom, and tradition, morality is a basic type of normative regulation. It enters into the others but differs fundamentally from them.

Morality emerges from undifferentiated normative regulations and becomes a particular type of societal relationship as early as tribal society. It goes through a prolonged period of develop- ment in preclass and class society, during which its demands, principles, ideals, and values acquire, to a significant degree, a class character and meaning. However, there remain univer- sal moral norms determined by conditions common to all epochs in which people have banded together in societies. Morality becomes most highly developed in socialist and communist societies, where it first becomes common for the society as a whole and then becomes the universal moral system of all mankind.

Morality regulates human conduct and consciousness to one degree or another in all spheres of social life - work,daily routine, politics, learning,and family, personal,intragroup, inter-class, and international relations. Unlike the particular demands made on the individual in each of these spheres, moral principles have a socially universal significance and apply to all indivi- duals, for they represent that which is universal and fundamental and that which makes up the culture of human relationships,the accumulated experience of society’s centuries-long development.

Moral principles either support and sanction, or demand changes in society’s foundation, in the way of life, and in the manner of communication, formulating these demands and sanctions in the most generalized terms. In this they are unlike more detailed administrative, organizational, and technical norms, as well as traditional-customary rituals and rules of etiquette. Because they are very general, moral principles reflect the depths of the sociohistorical conditions of human existence and express fundamental human needs.

In law and in organizational regulations, precepts are formulated, affirmed, and implemented by special institutions.The demands of morality,like those of custom,take shape in mass behavior itself, in human interaction. Thus, they represent the distillation of life practices and historical experience in group and individual concepts, feelings, and volition. Moral norms are realized in a practical way and are reinforced daily by mass habits, the commands and evaluations of public opinion, and convictions and impulses fostered in the individual.

Fulfillment of the demands of morality may be controlled by all the people as well as by each individual. The moral authority of one person does not depend on any official authorization, practical power, or social position; rather, it is a spiritual authority determined by a person’s moral qualities (force of example) and by his ability to express adequately the sense of what is demanded by morality in a particular situation. In general, the distinction between the subject and the object of regulation, which is characteristic of institutional norms, is absent in morality.

Unlike customs, however, moral norms are supported by more than the strength of an estab- lished and generally accepted order of things, force of habit, and the combined pressure on the individual of those around him and their opinions. Moral norms are also expressed intellectually and justified in general, fixed conceptions, such as commandments or principles concerning how one should act.Although they are reflected in public opinion,these fixed conceptions repre- sent something more persistent, historically stable, and systematic. Morality reflects a holistic system of views of social life that contains an understanding of the essence (purpose, mea- ning, aim) of society, history, humanity, and human existence. The dominant mores and cus- toms of a particular time can be evaluated by morality from the standpoint of its general prin- ciples, ideals, and criteria of good and evil. Thus, a moral viewpoint, which may be expressed by the progressive class (or, on the contrary, by conservative social groups) may be critical of the currently accepted way of life. In general, that which should be and that which is actually accepted rarely coincide in morality, as distinct from custom, and when they do the coincidence is far from complete.

In antagonistic class society the norms of universal morality are never entirely or uncompromi- singly fulfilled, nor are they adhered to in every instance. Demands for the full and consistent observance of these universal norms (for example, the sanctity of human life, honesty, respect for the rights of others, and humanity) were usually supported by those who had suffered the most from oppression and social injustice or who sympathized with the condition of the exploi- ted and deprived strata of society. The morally critical attitude toward the predominant order that was engendered by these feelings was an important aspect of the development of the op- positional frame of mind and later, of the revolutionary consciousness of the working classes.

Evidence of the role of consciousness in moral regulation is also found in the ideal, spiritual quality of moral sanctions (approval or condemnation of actions), which are expressed not as practical, material measures of social retribution (rewards or punishments) but as evaluations which the individual must feel and accept inwardly and according to which he must direct fu- ture actions. In this regard it is not simply a spectator’s emotional-volitional reaction of indig- nation or approval that is significant but the correspondence between his evaluation of an action and general principles, norms, and conceptions of good and evil. For this reason, the individual consciousness (personal convictions, motives, and self-evaluations) plays a tremen- dous role in morality, for it permits the individual to control and inwardly motivate his actions, justify them independently, and work out his own line of conduct within the collective or group.

In this sense,K.Marx said that “morality is based on the autonomy of the human spirit” (K.Marx and F.Engels,Soch.,2nd ed.,vol.1,p.13).Morality includes the evaluation of people’s actions and of their motives and intentions. Of particular importance is the individual’s upbringing — that is, the formation of an ability to determine and direct behavior in society independently and without daily external control. Moral concepts such as conscience and feelings of personal dignity and honor are formed during upbringing.

The moral demands made on man aim not at the achievement of particular and immediate results in a given situation but at the pursuance of general norms and principles of conduct. In a particular case the practical result of an action may vary, depending upon fortuitous circum- stances. But at the level of society, the fulfillment of a moral norm answers some social need, which is distilled in a generalized form in the given norm. Therefore, the manner in which a mo- ral norm is expressed is not a function of external goal-direction - that is, the norm does not state that in order to attain a certain goal one must act in a particular way.Rather,a moral norm is expressed as an imperative, an obligation that the individual must meet, regardless of his goal. Moral norms reflect not merely the needs of man and society under specific circumstan- ces and in limited situations but the needs demonstrated by the vast historical experience of many generations. Therefore, both the particular aims pursued by people and the means of attaining them can be evaluated from the viewpoint of these norms.

There are several basic historical forms of morality, each of which corresponds to a basic so- cial formation. Preclass morality,which is characterized by relative simplicity,incomplete sepa- ration from archaic customs, and poorly developed general principles, is associated with the not yet fully independent position of the individual in tribal society. As Engels pointed out, “the tribe remained the boundary for man both in relation to himself as well as to outsiders. … The people of this epoch … are still bound … to the umbilical cord of the primordial community” (K. Marx and F.Engels,Soch.,vol.21,p.99). The equality of individuals is taken for granted, but for that very reason the specific demand that the equal rights of each individual be respected has not yet been articulated. All members of the collective have the right to justice. This gives the individual various rights and obligations before the tribe as a whole. During the preclass period elementary moral demands on the individual as a member of the tribe, as a producer, and as a warrior developed, including respect for tribal customs, endurance, bravery, respect for elders, and equality in the division of booty. But many types of personal relationships, including marital and familial ones, were essentially regulated by different means, such as customs, rituals and ceremonies, and religious and mythical concepts.

The imperfect correspondence and even contradiction between moral requirements and com- monly accepted practices in everyday behavior are first felt in preclass and early class socie- ty. The ensuing epoch of social inequality, private property interests, competition among indi- viduals,class oppression,and inequality of the workers promoted the development in the broad masses of a sense of the injustice of the existing order, a consciousness of the degradation of mores,“which from the outset appears to us as a degradation,a fall from grace compared to the simple moral grandeur of the ancient gentile society” (ibid.). Moral condemnation of the vices of the existing society and a striving to realize fully the basic demands of morality are themes that run through the entire history of the class struggle and are an aspect of the development in the oppressed classes of a revolutionary morality that takes a particular form in each period.

Each of the dominant systems of morals has distinct characteristics. In the morality of ancient society productive labor was regarded as an unworthy occupation for freemen. The slave was usually exempt from the dictates of morality and was considered, on the one hand, a creature on whom none of the demands of virtue could be made and, on the other hand, a party to a relationship not subject to moral criteria.

In feudal society, however, labor was sanctioned by religion and viewed as an obligation of a man, whether he was a serf, a free peasant, or an artisan. Essentially, only military prowess and the honor of a nobleman were considered virtues in the knightly class. Christian morality, which was, according to Engels, the most general synthesis of and sanction for the European feudal order (ibid.,vol.7, p.361), emphasized humility, particularly humiliation of the flesh and the elimination of “pride.” Classical morality, by contrast, had made a cult of man’s reason, will, or sensuality. In the early and high Middle Ages the primitive Christian precept “love thy neigh- bor“ scarcely entered into everyday interpersonal relationships — that is, the consciousness of the knightly and peasant classes remained essentially pagan.In the late Middle Ages, however, the Christian precept of brotherly love acquired the abstract religious meaning of serving others by treating them with charity and compassion, for all individuals are “children of god.“ But this did not affect the essence of the dominant relations between classes. The characteristically feudal division of the duties and virtues of the privileged and oppressed strata of the population reinforced the existing order.

Incipient bourgeois morality recognized the equality of all men (F.Engels,ibid.,vol.20,pp. 106 - 07), but only in the sense of “equality of opportunity” for individuals as potential free entrepre- neurs. In essence, this meant equality only for private property owners. In its struggle with feudal Christian morality, bourgeois morality first took up the banner of “rational egotism“ and “mutual exploitation“ - that is,its basic assumption was the illusion that any individual could contribute to the good of others and of society as a whole simply by pursuing his own “rational aims".

Classical bourgeois thought reduced morality to a method by which the individual attains suc- cess and happiness. This point of view was especially typical of the period of primitive accu- mulation, when virtue was equated with the asceticism of industry and thrift and with the delay of pleasures and rewards until the future. Later, the working class was exhorted to practice self-restraint as the means of attaining prosperity. However, as Engels pointed out, the worker feels that “honesty, thrift, and all the other virtues recommended to him by the wise bourgeoi- sie“ do not in any way guarantee that they “will actually lead him to happiness“ (ibid., vol. 2, p. 265).

Of course, some universal moral norms are expressed in bourgeois morality, but as a rule, the interpretation of them is limited to the support of the supremacy of capitalist relations, and they are practiced only to the extent that they do not contradict the class interests of the bourgeoi- sie. The actual moral condition of the bourgeoisie, and especially of groups associated with big business and politics, was always very remote from the requirements of universal morality.

Indeed, it contradicted even the principles that were professed by the bourgeois moral con- sciousness. This contradiction is especially characteristic of the period of monopoly capitalism and the politics of imperialism, when the state commits crimes against other peoples and cor- ruption and connivance flourish in economic corporations and political associations. Typical of the bourgeois consciousness are irreconcilable conflicts between the demands of morality and of politics and between the rules of common sense and success and considerations of honesty, humanity, and justice.

Counterbalancing the bourgeoisie, the working class works out its own morality even in capita- list society,insofar as it understands its special historical mission and its opposition to the ruling order. Thus develops revolutionary proletarian morality, whose basic demands are the elimi- nation of exploitation and social inequality, the universal obligation to work, and the solidarity of the workers in the struggle against capital. According to V.I. Lenin, this morality “is entirely sub- ordinate to the interests of the proletariat’s class struggle” (Poln. sobr. soch.,5th ed.,vol. 41, p. 309). In the struggle for its rights “the working class also progresses morally“ (ibid, vol. 21, p. 309), exhibiting, in Engels’ words, “its most attractive, most noble, most human features“ (K. Marx and F.Engels, Soch.,2nd ed., vol.2,p.438). Revolutionary proletarian morality becomes the cornerstone of socialist and communist morality, in which all the norms of universal morality are most fully expressed.

As the socialist order is established, the new morality becomes the regulator of daily relation- ships among people, penetrating all spheres of social life and shaping the consciousness, daily routine, and mores of millions of people. Communist morality is characterized by a consistent realization of the principle of equality and cooperation among people and nations, collectivism, and respect for the human being in all his personal and social manifestations, according to the principle that “the free development of each is the condition for the free development of all” (K. Marx and F.Engels, ibid., vol.4,p.447). Inasmuch as communist morality rejects the idea that either society or individual life are eternal means for the attainment of each other’s aims and be- lieves that society and the individual form an indissoluble unity, it also rejects the concept that is characteristic of bourgeois morality — namely, the sacrifice of one moral principle to another (for example, the sacrifice of honesty to advantage, of the interests of one group to the aims of another group, and of conscience to politics). Thus, communist morality is the highest form of humanism.

In socialist society the problems of the moral upbringing of the masses and of the individual,the struggle against amorality, and the structuring of all social relationships on the basis of moral principles are of utmost importance. The moral code of the builder of communism, as defined in the Program of the CPSU, formulates the most important general principles of communist morality. Responding to the basic interests of the human being, communist morality relies in its practical realization on people’s own consciousness, rejects all formalism and dogmatism, and presupposes each person’s profound conviction regarding the justice and humanity of the principles he professes. "

Risto Koivula

Tämä juttu on Suomen tieteen Millemium-tietokannassa, sitä ei saa netistä pois millään. En tosin tiedä, onko se juuri tämä linkki


Kirjoitus on julkaistu Tieteessä tapahtuu 5/1999-lehdessä.

Moraalisäännöt eivät voi olla geeneissä (Risto Koivula 1999)

Tieteessä tapahtuu -lehdessä 1/99 professori emerita Kirsti Lagerspetz kirjoittaa Frans de Waalin teoksesta Hyväluontoinen. Oikean ja väärän alkuperä ihmisessä ja muissa eläimissä. Teos käsittelee ilmeisesti pääasiassa simpanssien käyttäytymistä.

Kommentoin vain Lagerspetzin kirjoitusta, en itse kirjaa. Eräät kirjoituksen ajatukset nimittäin merkitsisivät sitä, että suurin piirtein kaikki yhteiskuntatieteiden tähänastiset tulokset, menetel- mät ja näkökulmat olisivat täysin päin mäntyä, jos nämä ajatukset olisivat tosia. Ongelmatto- mia de Waalin-Lagerspetzin johtopäätökset eivät ole puhtaasti biologiseltakaan kannalta.

Lagerspetz toteaa muun muassa:

”Jos moraalisuuden rakenneosia voidaan tunnistaa muista eläimistä, on todennäköistä, että myös ihmisessä moraalinen käyttäytyminen perustuu perinnölliseen luonteeseemme. Sitä ei ehkä tarvitsekaan käsittää erikseen opetelluksi, ihmisluonnolle vastakkaiseksi elementiksi.”

Ja sama asia hieman myöhemmin toisin sanoin:

”Mikäli kädellisillä, jotka ovat lähimpiä sukulaisiamme eläinkunnassa, esiintyy spontaania mo- raalista käyttäytymistä, ei voida ajatella, että ihmiselläkään moraali perustuisi pelkälle oppimi- selle, että se olisi jatkuvaa itsekkään luontomme kieltämistä. On ajateltava, että sekin on ... ohjelmoitu biologiseen perimäämme.”...

”Monien esimerkkien kautta de Waal todistaa, miten (biologinen, RK) evoluutio on tuottanut moraalisuuden edellytykset: sympatian ja empatian, jotka ovat moraalisuuden peruspilarit, taipumuksen kehittää sosiaalisia normeja, keskinäisen avunannon ja oikeudenmukaisuuden tajun ja kiistojen selvittämisen mekanismit".

Jo ensimmäisessä lainauksessa on oletettu ”selviöinä” ainakin kolme julkilausumatonta ja todistamatonta sisäänrakennettua piilo-olettamusta:

Ensinnäkin oletetaan sitä suoraan sanomatta, että simpanssien käyttäytyminen ilman muuta muka olisi täysin geneettisesti perittyä eikä opittua.

Toiseksi pidetään ”selviönä”, että JOKIN geeniperäinen ”ikuinen ihmisluonto” on olemassa: ellei moraali olisi geeniperäistä asiatietoa, se voisi olla vain ”TODELLISEN ihmisluonnon”, nyt kuitenkin ”itsekkään”, ja toisaalla myös ”petomaisen” KIELTÄMISTÄ.

Tämä merkitsee sellaisen päättelyjärjestelmän käyttöönottoa,jossa vain sosiobiologismin sisäi- set vaihtoehdot ovat sallittuja:ellet usko perinnölliseen moraaliin,"USKOT SIIS" esimerkiksi tap- paja- ja kannibaali-ihmisluontoon, ja päin vastoin. Erityisen yllättävää on,että ilmeisestikin kai- kenlainen opeteltu on sille ihmisluonnolle vastakkaista. Juuri siten kuitenkin johdonmukaisessa sosiobiologismissa pitääkin olettaa.

Kolmanneksi moraali katsotaan geeniperäisenä yksilön ominaisuudeksi, eikä yksilöön nähden ulkoiseksi yhteisön säännöstöksi. Tämä on ns. hyve/pahemoraalia, jonka mukaan yksilö itse eikä hänen tekonsa on hyvä tai paha, oikea tai väärä. Tämä moraalitulkinta on analoginen ja yhteensopiva sellaisen oikeustulkinnan kanssa, että juridista lakia rikkonut kansalainen on tuo- mittava vankilaan siksi, että ”hän on roisto", mistä hänen rikkomuksensa nähdään vain todis- teena eikä siis tuomion perimmäisenä syynä. Sellainen moraalikäsitys ei ole sovitettavissa yhteen nykyaikaisen oikeuskäsityksen kanssa.

De Waalin-Lagerspetzin piilo-oletusten asianmukaisesta luonnontieteellisestä todistamisesta vaikkapa vain joidenkin käyttäytymismallien osalta pätkähtäisi Nobelin palkinnot ainakin lääketieteestä ja taloustieteestä.

Sellaiseen todistamiseen ei kyllä taatusti riittäisi pelkkä elikoiden tai ihmisten tarkkailu, yhtä vä- hän kuin luonnon mekaanisten ilmiöiden tarkkailu olisi automaattisesti koskaan johtanut oival- tamaan saati todistamaan Galilein ja Newtonin keksimiä mekaniikan lakeja, puhumattakaan vaikkapa suhteellisuusteoriasta.

Pitäisi sulkea pois muut selitysmahdollisuudet. Pitäisi myös paikantaa ainakin jokin moraali- geeni, ja kuvata jokin sen mutaatiosta seuraava ”moraalisairaus” ihmisellä ja simpanssilla. Ja ”sairauden” välittävänä mekanismina ei saisi olla tajuntaan nähden ulkoinen esimerkiksi aistinten fysiologiaan liittyvä tekijä, sehän olisi silloin vain ”tavallinen” poikkeavuus.

Ja jos tältä pohjalta vielä keksittäisiin ihmisen moraali-geenejä stimuloiva tai niiden jotakin tuo- tetta simuloiva erityinen moraalilääke,esimerkiksi sumute,jolla sodatkin taukoaisivat,ei Nobelin rauhanpalkintokaan varmasti olisi liikaa vaadittu...

Ihmisen evoluutiossa opitut käyttäytymismallit ovat syrjäyttäneet perityt

Televisiossa esitettiin taannoin Afrikan viidakossa kuvattu dokumenttielokuva käytäytymisel- tään sotaisan simpanssipopulaation ”arkipäivästä” (vai liekö ollut juhla), jossa apinat metsäs- tysretkelle lähtiessään kuin saaliinhimonsa lisäämiseksi rouskuttelevat suihinsa yhden ilmei- sen terveen yksilön lauman pennuista,niin että se siitä hyväluontoisuudesta.Moraaliselta kan- nalta tarkasteltuina perin härskit temput näyttävät valitettavasti onnistuvan lajiominaisuuksien puolesta oikein ”hyvin” niin ihmisiltä kuin simpansseiltakin.

Kun behavioristit ja freudistit kiistelivät varhaislapsuuden ja muun kasvatuksen merkityksestä 1970-luvun tietämissä, raportoitiin populaaritieteellisissä julkaisuissa ja ohjelmissa tutkimuksis- ta, joissa simpanssia ”yksinkertaisemmatkin” apinat, jotka oli pentuina ruokkinut metallinen tai muovinen keinoemo ilman yhteyttä lajitovereihin,eivät luonnostaan osanneet juuri mitään, vaik- ka ne aikuisina olisikin palautettu lajitovereiden joukkoon. Jos esimerkiksi lisääntyminenkin on opittua, niin mitä sitten jää geneettisesti perityille malleille?

Kognitiivisten taitojen evoluution peruskuvio kädellisillä ja laajemminkin on ollut se, että kerran kehittymään lähdettyään opittujen ns.ehdollisten refleksien järjestelmä, jonka ”koneisto” on aivokuori cortex, on syrjäyttänyt geeneihin ohjelmoituneiden ns. ehdottomien refleksien järjes- telmää. Perusolettamus jostakin tietystä simpanssin käyttäytymismallista tuleekin olla, kunnes toisin todistetaan, että se on matkimalla ja ehdollistumalla opittu malli.

Ihmisellä kielelle perustuva rationaalinen ajattelu, johon liittyy myös tietoisuus, on sittemmin ilmeisesti biologisesti lyhyehkön ajan kuluessa ”kaapannut” biologiselta ehdollisten refleksien järjestelmältä koneiston ja valjastanut sen yhteiskunnallisen ns. kulttuurievoluution palvelukseen (ks. esim. Marty Sereno: A brain that talks, Discover 6/96).

Lait, tavat, uskonnot ja moraali

Sympatia ja empatia moraalin peruspilareina kuulostaa siltä, että moraalisia oltaisiin (vain) niitä kohtaan, joista pidetään. Siinä toisessa biologismin variantissa katsotaan päin vastoin lakien ja moraalisääntöjen palautuvan yksilöiden suhteiden sääntelyyn niemenomaan silloin, kun nämä eivät pidä toisistaan,vahinkojen minimoimiseen yhteisön kannalta ristiriitatilanteissa.Näin usein tehdään myös kokonaan sosiobiologismin ulkopuolella. Moraali ei kuitenkaan välttämättä ole vain ristiriitojen sääntelyä.

Lakien ominaispiirre on,että niitä valvoo tähän nimenomaiseen tarkoitukseen perustettu väki- valtakoneisto.Laki ja moraali ovat toisiaan täydentäviä ja joskus myös vaihtoehtoisia normatii- visen sääntelyn järjestelmiä. Moraali on normatiivisen sääntelyn KORKEIN MUOTO, jolle la- kienkin sääntelytehtävien pitäisi hiljalleen siirtyä, jos yhteiskunta kehittyy eteen- eikä taaksepäin. Mitä korkeampi moraali, sitä vähemmän yhteiskunta käyttää tai joutuu käyttämään väkivaltakoneistoa.

Moraali ei kuitenkaan ole absoluuttista. Esimerkiksi tieteessä, bisneksessä, taiteessa tai poli- tiikassa ovat omat moraalisääntönsä, ja rajatapauksissa saattaa viime kädessä juuri tosiasias- sa noudatettavasta moraalikoodista riippua, mikä mainituista elämänalueista jossakin tietyssä toiminnassa on kyseessä.

Moraalin kehitys on riippuvaista tieteen kehityksestä,ja samalla se on myös tieteen tulevan ke- hityksen eräs edellytys.Moraalitajuntaa ei kuitenkaan pidä samaistaa tavallisen kaukonäköisen päämäärärationaalisen toiminnan kanssa: moraalisessa sääntelyssä jokin yhteisöllinen normi, jonka ei tarvitse olla tyhjentävästi tieteellisesti perusteltu, vaikuttaa yhtenä toiminnan reunaehtona, joskus sen syynäkin.

On olemassa vielä muitakin normatiivisen sääntelyn muotoja,kuten ”äidinmaidossa” äidinkielen tapaan omaksutut tavat, joiden periaatteessa ainoaksi tehtäväksi on jäänyt osoittaa henkilön kuulumista johonkin tiettyyn ryhmään, esimerkiksi ”sivistyneisiin ihmisiin” (ks. esim. Oleg Drobnitski: Moraalikäsite).

Järjestöllisten normien piiriin tai siitä pois yksilö voi siirtyä vapaaehtoisesti. Lähinnä järjestöllisiä normeja ovat nykyisin myös ammattikuntien eettiset ohjeet, kirkkojen normit sekä mm. YK:n ihmisoikeuksien julistus jäsenhallituksille. Järjestöllisistä normeista pyritään usein tekemään moraalinormeja.

Erityisestä uskonnollisesta normatiivisesta sääntelystä on kyse vain silloin, kun normia nouda- tetaan ”sielun pelastukseksi”. Jos uskontokunnan normi on omaksuttu tapana äidinmaidossa sen kummemmin sen sisältöä pohtimatta,se on tapa. Jos taas uskontoperäistä normia nouda- tetaan, koska ollaan vakuuttuneita nimenomaan tämän normin välttämättömyydestä, oli sen Jahven,Allahin tai Shivan kanssa sitten niin tai näin,niin kyseessä on moraalinen käyttäytymi- nen. Ja kyse oli tässä siis normeista, joita henkilö tosiasiallisesti noudattaa, ei sellaisista, joita hän vain pitää suotavina tai tarjoaa muiden noudatettaviksi.

Tiede ja sosiobiologismi

Juuri koskaan ei näe väitettävän, että tavat, uskonnot tai äidinkieli olisivat geeneissä: kaikki tietävät, että Suomeen adoptoidusta kiinalaisvauvasta tulee kiinalaisen näköinen suomalainen ja päin vastoin. Jos olemme sosiobiologismin suossa napaamme myöten uskoessamme moraalin ihmisluonnon kieltämiseksi, niin olemme siellä kurkkuamme myöten olettaessamme moraalisääntöjen olevan geneettisesti perittyä asiatietoa.

”Geeniperäisenä” moraali olisi normatiivisen sääntelyn muodoista alkeellisin: mitä enemmän käyttäytyisimme geeneistä, sitä moraalisempia olisimme! Lait olisivat sitten ilmeisesti valtiol- lisiksi normeiksi korotettuja geenisääntöjä, jotka mahdollistaisivat ”perverssien” toimittamisen ”laillisesti” vankilaan tai hautaan, ettei yhteiskunta vain pääsisi ”degeneroitumaan”! Ja tavat, teoriat, opinkappaleet, ehkä kielikin, ne kun eivät kerran ole geeniperäisiä, olisivat sitten alusta loppuun pintakiiltoa, taktiikkaa, diplomatiaa, supisitirariteettia, huijausta...

De Waalin-Lagerspetzin oletukset johtavat siis näkemään itse yhteiskunnan sosiaalisine nor- meineen päähämme geneettisesti ohjelmoituneiden tajunnallisten rakenteiden materialisoitu- neena kuvana, mikä onkin sosiobiologismin ideologian perussanoma. Koko nykyaikainen tie- teemme kyllä pohjautuu sille aivan päinvastaiselle käsitykselle, että tajuntamme olisi ulkoisen objektiivisen todellisuuden ilmiöiden, niin fysikaalisten, biologisten kuin yhteiskunnallistenkin, historiallisesti tarkentuva kuva.

Käytän termiä (sosio)biologismi edellä mainitsemassani hieman toisessa merkityksessä kuin Lagerspetz, joka näyttää nimittävän sosiobiologiaksi vain ”pahan” ihmisluonnon teorioita ja ns. itsekkään geenin teoriaa.

Itsekkään geenin teorian ei terminologiani mukaan tavitse aivan välttämättä olla sosiobiologis- mia lainkaan, jos oletetaan sellaisten geenien, jotka määräävät jonkin kategorisen käyttäyty- mismallin ja asettuvat täten oppimisen esteeksi, pelanneen itsensä ja geeniohjelmoituneet käyttäytymismallit ulos ainakin pääasiassa jo ennen ihmistymistä.

Sosiobiologismilla on ”tilausta” trikkinä poliittisen keskustelun kääntämiseksi siitä, millainen yhteiskunnan pitäisi olla, valetieteelliseksi mihinkään johtamattomaksi paskanjauhamiseksi siitä, millainen ihminen muka ”todella on”.

En suinkaan väitä, että voitaisiin suunnitella millainen yhteiskunta tahansa, mutta väitän, että yhteiskunnan kehitystä määräävät yksilöön nähden ulkoiset, eivät sisäsyntyiset lainalaisuudet. Sosiobiologismin tilaus on ohimenevää.

Risto Koivula

Laillisuus ja moraalisuus on katsottava tekojen eikä henkilöiden ominaisuuksiksi.

Raamatussa ei sanota, että kaikki olisivat syyllisiä.

Jani Kuusela

Room. 3
"Kaikki ovat samassa asemassa, 23 sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta..."

9 Miten siis on? Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa. 10 Onhan kirjoitettu:
-- Ei ole yhtäkään vanhurskasta,
11 ei yhtäkään ymmärtäväistä,
ei ketään, joka etsii Jumalaa.
12 Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi.
Ei ole ketään, joka tekee hyvää,
ei ainoatakaan.
13 Heidän kurkkunsa on avoin hauta,
heidän kielensä puhuu petollisesti,
huultensa takana heillä on kyykäärmeen myrkkyä,
14 heidän suunsa on täynnä katkeria kirouksia.
15 Nopein jaloin he rientävät vuodattamaan verta,
16 tuhoa ja kurjuutta he jättävät jälkeensä.
17 Rauhan tietä he eivät tunne,
18 jumalanpelko on heille vieras.
19 Me tiedämme, että lain sanat kohdistuvat niihin, joilla on laki. Näin ei kukaan voi väittää vastaan, vaan koko maailma joutuu Jumalan tuomion alaiseksi. 20 Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on.

Risto Koivula

Moraaliset teot on sellaisia, joihin jokin tietty moraali vaikuttaa: joko niiden syynä tai siihen tapaan, miten ne tehdään, ja nimenomaan sen moraalin suuntaisesti.

Jos johonkin tekoon ei vaikuta mikään moraali, niin ei voida sanoa, että se kuitenkaan määritelmällisesti olisi moraalin vastainen tai rikkoisi ko. moraalia.

Laista voidaan sanoa, että mikä ei ole laitonta, on laillista.

Moraalista ei voida sanoa, mikä ei ole moraalinvastaista, olisi "korkeasti moraalista" (kuten John Stuart Mill).

"Moraaliton" ei tarkoita myöskään moraalinvastaista, vaikka laiton tarkoittakin lain vastaista.

On paljon sellaista, mihin moraali tai laki ei vaikuta mitään.

Moraali on olemassa moraalisten tekojen kautta mutta laki on olemassa väkivaltakoneiston kautta.

Risto Koivula


" perjantai, 6. marraskuu 2015

Ilman objektiivisuutta ei ole tiedettä (2003)


33 viikkoa 5 päivää 14 tuntia 22 min 16 s


Professosri Timo Airakasinen kirjoittaa (Helsingin sanomissa):

"Objektiivisen etiikan kannattaja ... tietää, mikä on oikein ja mikä väärin."

"Valitettavasti ainakaan etiikasta ei löydy teoriaa, joka selittäisi moraalin objektiivisuuden."

"Ehkä jokainen voi valita vapaasti kannaltaan, miksi uskoo objektiivisiin arvoihin, mutta tämä on pelkkää subjektivismia."

"On ... outoa väittää, että joku tietää muita paremmin, mikä on oikein ja väärin, ja on etiikan auktoriteetti. Meidän on vaikea sietää arvoasiantuntijuutta,...Haluamme päättää itse."

Etiikka on tieteenala, jonka tutkimuskohteena ovat ns. moraalisäännöt, -arvot ja -suhteet. Moraali puolestaan on yhteiskunnan ns. normatiivisen sääntelyn osa-alue, tapojen, lakien ja järjestöllisten normien ohella.

Meidän tavallisten, kriittistenkään kansalaisten, ei ole ylivoimaista hyväksyä etiikan asiantun- tijuutta. Sen sijaan emme todellakaan päästä auktoriteettia sanelemaan itsellemme valmiiksi pureskeltuja moraalinormeja tai arvoja. Eivät oikeustieteen professoritkaan sanele kateederil- taan pykäliä, eivätkä valtio-opin professoritkaan tieteellisesti perustele, mitä puoluetta kaikkien oikeastaan pitäisi äänestää; sellaisen kieltää alan julkilausumaton eettinen normi, jonka rikko- jan katsotaan vaihtaneen toimintansa perusluonnetta tieteestä politiikkaan. Tällaisen eettisen normin tarkoitus on turvata tieteen,moraalin,politiikan,tiedonvälityksen,taiteen ym. keskinäinen suhteellinen itsenäisyys, se ei ole mikään turhanpäiväinen päähänpisto.

Sellaiset ikuiset, ehdottomat ja kaikkialla samat arvot ja normit, jollaisten olemassaolon profes- sori Airaksinen ehdottomasti kiistää, olisivat, jos sellaisia todella olisi olemassa, pikemminkin absoluuttisia kuin objektiivisia.

Objektiivisuutta voidaan erottaa useamman asteista:

1. Täysin objektiivinen seikka, sanokaamme painovoimalaki, ei riipu ihmisestä eikä ihmiskun- nasta (tiedollisesti eikä toiminnallisesti), eikä sitä voida luoda eikä hävittää. Samaan ryhmään voidaan katsoa muutkin esimerkiksi fysikaalista, elollista ja yhteiskunnallistakin todellisuutta koskevat seikat, jotka ovat riippumattomia havaitsijoista, tulkinnoista, sopimuksista ym. subjektiivisista seikoista.

2. Subjektiivisia, mutta objektivoituja kohteita, kuten tekstien asiasisältöjä ja näiden välityksellä taltioituja menneitä asiaintiloja, taideteoksia ja niiden tulkintoja, sopimuksia, toiminnassa ilme- neviä normeja tai ideologioita jne. koskeva objektiivisuus, esimerkiksi mitä Aristoteles todella kirjoitti etiikasta, mikä on euron kurssi markoissa, murhattiinko Napoleon, oliko Jukolan Simeoni homoseksualisti.

3. Puhtaasti formaalinen esimerkiksi toisten subjektiivisia mielentiloja ym. koskeva objektiivi- suus, esimerkiksi mitä Aristoteles "todella ajatteli" kirjoittaessaan moraalista, ei kai vain, että tuleepahan taas leipänsä eteen jauhettua....

Ensisijaisesti kohteesta eikä havaitsijan tai eläytyjän omasta psyykestä lähtöisin olevaa objek- tiivista tieteellistä tietoa voi oikeastaan olla vain kohtien 1. ja 2. tyyppisistä kohteista, kolmas jää taiteen ja huumorin reviirille. Tieteen tavoitteena on ensisijassa kohdan 1. objektiivisia lain- alaisuuksia koskeva tieto, joka on tarpeen luonnon ja yhteiskunnan ilmiöiden mallintamiseksi tietojärjestelmän piirissä toimintamme vaikutusten ennakoimiseksi, kuten myös ns. maailmankuvan, ihmiskuvan jne. rakentamiseksi.

'Objektiivinen eli "(toiminnan) kohteesta määräytyvä) ja subjektiivinen eli "toimijasta määräy- tyvä" eivät ole muodollisloogisia, vaan dialektisia vastakohtia, jotka kyllä "taistelevat" toimin- nallisessa tilanteessa (esimerkiksi että tuleeko jokin aistimuksena koettu todella ulkoisesta signaalista aistimeen vai muistista), mutta muodollinen kategorinen erottelu ei ole niissä olennaista eikä mahdollistakaan: subjekti on itsekin määräytynyt tyypillisestä toimintansa kohteesta valmiiksi sen suhteen toimiessaan.

Objektiivisen muodollislooginen vastakohta on epäobjektiivinen eli "(suhteessa kohteseen) väärä" ja subjektiivisen vastakohta on "epäsubjektiivinen", joka voi tarkoittaa mm. "koskaan tiedostamatonta" ja sillä tavalla "haitallisesti" objektiivista, että "ei ole minkäänlainsta toiminnallista pelinvaraa".

Objektiivinen totuus on siis sellainen erikoinen kohde tässä suhteessa, että se on (ainoa!) sellainen kohde, joka on samaan aikaan sekä subjektiivista (ideaalisena kiellisenä entiteettinä) että objektiivista (sisällöltään täysin kohteesta määräytyvänä suoraan tai välillisesti).

Olennainen luonnon ja yhteiskunnan objektiivisia lainalaisuuksia koskeva teoriatieto keksitään aina varmasti ennemmin tai myöhemmin, ellei sitten yhteiskunnallisen kehityksen suunta täy- sin käänny taaksepäin. Tässä tiede poikkeaa jyrkästi taiteesta: Tieteessä jättiläisten harteilta voidaan nähdä entistä kauemmaksi, taiteessa suuret puut varjostavat pieniä.

Tieteessä kehityksellä voidaan olettaa olevan objektiivisena edistyksellinen suunta, niiden teo- rioiden tai keksintöjen joukko, jotka ikään kuin "odottavat keksimistään", olisivat mm. nykyisen teknologian puitteissa testattavissa,mutta joita ei vielä ole keksitty.Tästä tiedämme tätä hetkeä koskien vasta vuosien tai vuosikymmenten kuluttua, mutta jotkut normit saattavat edesauttaa toimintaa juuri objektiivisen edistyksen suuntaan. Tällainen eettinen normi on ennen kaikkea vaatimus tutkimuksen vapaudesta ja riippumattomuudesta sekä ennen kaikkea tieteellisen tie- don täydellisestä julkisuudesta ja kritisoitavuudesta, jota rikottaessa tiede oikeastaan muuttuu joksikin muuksi ilmiöksi, esimerkiksi bisnekseksi, politiikaksi tai pahimmassa tapauksessa uskonnoksi. Ilman lujaa pyrkimystä uuteen objektiiviseen tietoon se muuttuu tiedonvälitykseksi.

Objektiivisen moraalin perustelu objektiivisen yhteiskunnallisen edistyksen suuntaan tapahtu- van kehitysmahdollisuuden turvaavana normistona ei ainakaan tieteen etiikassa ole tuulesta temmattu. Se ei ole sitä myöskään politiikan, juridiikan, tekniikan eikä journalismin etiikassa, esimerkiksi sensuuri, kuolemanrangaistus tai vaarallinen tuotantomenetelmä voivat olla lain- säädännössä "kaiken varalta" sallittuja, mutta moraali voi olla poistanut ne aktiivisesta käytän- nöstä. Yhteiskunnallista edistystä ei vain pidä samaistaa hölmösti jonkun puolueen, kansan, bisneskulttuurialueen tmv. subjektiiviseen edistyskäsitykseen. "


Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset