Elokuun viimeinen päivä ja aivan tavalliset hautajaiset Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.

Egon kuolema ei ole piece of cake

Nykyihmisen minuus on aika pitkälti egoa. Se on itsensä pönkittämistä konstilla jos toisella. Huomionhakemista. Ottaen huomioon että ego on ajallinen, kuolemassa kuoleva, siihen käytetään luonnottoman paljon aikaa ja vaivaa sen rakentamiseksi. Jossakin vaiheessa egon on kuoltava, eikä se ole piece of cake. Egon kuolema on kivulias. Olimme niin kiintyneet omaan egoomme. Takerrumme siihen kuin viimeiseen oljenkorteen. Mutta sen nokkeluus ei pelasta meitä. Siksi egon rakentamisen sijasta tulisi alkaa kiiruusti purkaa sitä. Omaa egoa. Päästää irti, vapautua siitä, täyttyä Hengellä, ja olla valmiina kun Mestari saapuu. Kyllä pasuunat ovat soineet jo jonkin aikaa. Ja vaikkei mestari tulisikaan, olisimme yllättäen itse kaikki mestareita, vailla egoa, täynnä tietoisuutta. Mitä vähemmän egoa, sen parempi maailma.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

"The greatest con that the ego ever pulled was making you believe that he is you"

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Hauska kirjoitus. Hyvin totta. Kyllähän me napamme ympärille kaiken rakennamme ja pidämme lujasti naavelistamme kiinni saattohoitoon asti. Ja ennen lähtöä haluamme kovasti unohtaa, että lähtö se tulee kuitenkin. Onhan se tragikoomista.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Ennenvanhaan egon sijasta oli ihmisillä omanarvontunto. Näin oli aivan luonnollista, se rakentui eikä sitä rakennettu. Omanarvontunto on omaa egoa parempi ainakin siinä että olivat yhteisöllisempiä nämä omanarvontunnon omaavat ihmiset.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Ihminen kokee minänsä kaltaistensa joukossa minähavaintona, egona. Se on kuitenkin itsessään illuusio, minuus. Kukaan ei tiedä miten ja mistä mm. ihmisolion ns. minuus syntyy. Ihminen on ihminen vain omassa laumassaan. Mitä vahvempi laumaside, sen vahvemmat kahleet rakennettuun egoon, ja ero siitä toki arvattavasti vaikeampaa.

Itse olen ekaa kertaa muumipallolla, kuten arvatenkin useimmat meistä, ööö, ihmisolioegoista. Voisin arvata että seitsemännellä kerralla ihmisenä olemisen roolin vetäminen saattaisi jo luonata, olletikin että tieto aiemmista elämistä kumuloituisi, emmekä degeneroituisi nin kovin, kuten lajimmalle on kuulemma kiusallisena tapana. Back to stoneage, there is real heaven. Sataako kohta supetlämpöydinpommeja #~]

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Ego on muuri ihmisten välillä.

Mitä vähemmän egoa, sitä enemmän kohtaamista.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Ikävä kyllä näin on. Vahva ego tuppaa sulkemaan omat korvat ja silmät. Vaikeaa kuulla toisia ja nähdä maailma toisen silmin.

Käyttäjän 8mirsuurla kuva
Kasimir Suurla

Loisto kirjoitus! Ilmoittaudun kirjoituksesi mukaiseksi esimerkkitapaukseksi! :D
n. 4 vuotta sitten kyllästyin totaalisesti mun egooni ja sen ymmärrettyäni nyt useita vuosia myöhemmin on kyllä paljon rauhallisempi ja helpompi olla, joskin egonrippeitä rapisee vieläkin matkalla toisinaan

Tein ennen paljon myyntihommia jotka taisi saada mielen korruptoitumaan, hmm? Jatkuva voimakas vaikuttaminen ihmisiin nosti mun egon huippuun, mutta toi työ oli myös syy minkä takia aloin miettiä sosiaalista käyttäyltymistä yleisesti tarkemmin ja työn ohella huomasin kuinka valtavan paljon ihmiset on alttiita toistensa vaikutuksille joka taas oli ärsyttävä ajatus monellakin tapaa.

Egoistista, itseään korostavaa porukkaa puskee tosiaan paljon mun ikäpolvessa, mun mutuilulla, ja ehkä välittämisen arvot ei tartu pelkästään hienoista juhlapuheista ihmisten asenteisiin ja se näkyy siis lisääntyvänä kilpailuna elinsijasta ja työpaikoista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset