*

Elokuun viimeinen päivä ja aivan tavalliset hautajaiset Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.

Kuoleman pelko on viisauden loppu

Ajatelkaapa sitä hetkeä evoluutiossa, jossa ensimmäinen olento tuli tietoiseksi siitä, että hän on kuoleman oma. Miettikää sitä kauhistuttavaa hetkeä, jolloin yksilö tajuaa olevansa sekä ajallinen että muista erillinen. Samassa silmän räpäyksessä hän  luonnollisesti ymmärtää olevansa kuolevainen. Tämä ajatuspolku on mahtanut olla melkoinen järkytys sen ensimmäiselle oivaltajalle.

Kuoleman pelko on jokaisen ihmisen primitiivinen, useimmiten tiedostamaton pelko. Ihmisolento tajuaa kirkkaasti  (ainakin jossakin alitajuntansa syvyyksissä) ajallisuutensa ihmisyksilönä. Tästä johtuen kuoleman pelko ei voi olla ohjaamatta ihmisten käyttäytymistä. Kaikki uskonnot ovat lääkettä, toisille jopa oopiumia, kuoleman pelkoon. Moraali, eli käsitys hyvästä ja pahasta, kumpuaa kuoleman pelosta. Myös kansalliset rajat, lait ja säännökset luovat turvaa.

En tiedä kuolemasta, mutta ainakin kuoleman pelko asustaa ihmismielen alitajuisessa osassa. Sieltä se ohjaa kaikkea käyttäytymistä. Useimmiten ihminen pyrkii voittamaan kuoleman tai ainakin hankkimaan siltä ”lisäaikaa” tiukalla moraalilla tai mielistelyllä. Ihmisillä on alitajuisia uskomuksia kuolemasta, kuten ”paha saa palkkansa” tai ”synnin palkka on kuolema”. Toiset väistävät koko asian: "en pelkää kuolemaa", he sanovat.

Samoin, niin kuin kauneus on katsojan silmässä, on myös kuoleman pelko katsojan silmässä. Me näemme kuoleman pelkona emmekä rakkautena tai ystävänä. Kuoleman tiedostaminen on tehnyt koko ihmiskunnasta kuolemaa pelkääviä. Tämä tietoisuus on tungettu alitajunnan syvimpiin osiin, koska sitä ei haluta nähdä. On tietenkin luonnollista, ettei omaa tai läheisensä kuolemaa halua ajatella.

Kun ihmisen tajunta evoluution myötä laajenee koko ajan, voimistuu myös tietoisuus kuolemasta. Emme ehkä enää voi paeta sitä. Useimmiten kuoleman pelko naamioituu joksikin muuksi epämiellyttäväksi tunteeksi. Tai paremmin sanottuna ei kuolema naamioidu vaan me itse naamioimme sen, koska emme halua kohdata kuoleman todellisuutta.

Minulle kuolema on opettanut paljon. Olen toiminut kolme vuotta hautausalanyrittäjänä. Siinä ajassa olen ehtinyt kohdata ja käsitellä noin viittäsataa eri vainajaa. Teen työni ruumishuoneilla ja ihmisten kuolin paikoilla. Elän kuolleiden kanssa.

Kyllä, aiemmin minäkin pakenin kuolemaa. Tai ainakin väistelin sitä ajatusta, josta kuoleman pelko oli alitajuntaani syntynyt. Mutta jossakin vaiheessa syvin pelkoni otti minut kiinni ja laittoi minut katsomaan itseään silmästä silmään. Tämä ei ollut mikään helppo juttu. Se vaati paljon. Jotenkin tekisi mieli nyt sanoa, että se vaati kaikki. Jokainen tulkitkoon tämän omalla tavallaan. Tuttavat ja ystävät ovat asian sivusta nähneet.

Nykyisin, kun havaitsen pelon tai jännityksen itsessäni, sanon itselleni lempeästi: ”Sinä, joka et edes kuolemaa pelkää, miksi ottaisit paljon pienemmät asiat noin vakavasti”. Tämä sisäinen puhe rauhoittaa minua. Se vapauttaa minut kuoleman vallasta. Miksi sanon näin: kuoleman vallasta? Koska uskon, että kuoleman pelko hallitsee ihmistä. Tosin tämä tapahtuu täysin hänen tiedostamattaan. Ihminen haluaa muuta ajateltavaa. Hän haluaa jääkiekkoa tai politiikkaa. ”Poissa silmistä, poissa mielestä”.

Kuoleman pelko on syvin pelkomme. Kun purat perustuksen, sortuu koko rakennelma. Toisin sanoen kun alat tehdä työtä kuoleman pelkosi kanssa, ryhdyt purkamaan pohjaa pois myös pienemmiltä peloilta. Mitä enemmän olet sinut oman kuoleman pelkosi kanssa, sen vapaampi yksilö olet. Tämän kuolema on minulle opettanut.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (48 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Väittäisin, että kuoleman pelko on opittu asia. Jossain vaiheessa lapsi tajuaa, että kaikki kuolee, mutta ei lapsi siitä yleensä millään tapaa järkyty. Jotkut, mutta eivät kaikki, oppivat myöhemmin pelkäämään kuolemaa.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Vaikea uskoa, että lapsi tajuaa kuolemasta muuta kuin sanan. Varmaan suurin osa peloista on pohjimmiltaan kuolemanpelkoa. Ja kuolema on elämän motivaatio.

Lapsi ei silti ole yksin kyvyttömyydessään käsittää. Me kaikki, joille kuolema ei ole läsnä joka hetki, emme käsitä muuta kuin sanan. Puhumme siitä kuin jostain kauppareissusta kuvitellen sen olevan todellisuutta. Ei se ole.

Todellisuuteen voisimme tutustua milloin tahansa. Voimme milloin tahansa tehdä asioita, jotka todennäköisesti johtavat kuolemaan, mutta suurin osa ei tee. Päin vastoin, minimoimme riskejä jopa naurettavuuteen saakka. Jokaikinen kontrollin tunnetta tuovat rituaali tai turvaväline - joku päähän pyöräillestä laitettava styroksinpala - on pakenemista. Täällä säädetään jopa lakeja siihen, että minimoidaan riski, joka on minimaalisen pieni. Pari sukupolvea sitten eläneet saattaisivat pyöritellä päätään touhuillemme. Taantumuskellemme kuolemamme käsittelyssä. Se tekee meistä helppoja orjuuttaa. Meille on helppo myydä pakoa. Turvaa. Rajoja. Rajoitteita.

Kuolema on ainut rationaalinen asia tässä maailmassa. Kaikki muu on irrationaalista, mutta käytämme koko elämämme, rakennamme kulttuurimme, uskontomme ja välineemme rationalisoidaksemme sen tai rationalisoidessamme sitä.

Toivon, että joku päivä löydän syyn kuolla ja kyvyn uskoa siihen. Sitä ennen koen, että jokainen keksimäni syy elää on jollain tapaa tekosyy.

Tekosyy sille, etten voi myöntää pelkääväni kuolla ja että olen sen käsittelyssä historiallisesta perspektiivissä ihmisrodun pohjanoteeraus.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ensimmäisiä asioita joita lapsi oppii on, että sanalla viitataan johonkin.
Tietenkin lapsi oppii helposti mitä "kuolema" tarkoittaa.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela Vastaus kommenttiin #43

Niin sanana se tarkoittaa juuri sitä, mihin hän näkee kuolemalla viitattavan. Usein sillä taidetaan sanana viitata elokuvassa tai tietokonepelissä tapahtuvaan kuolemaan. Vasta kun lapselle joutuu selittämään hänen äitinsä, isänsä tai isovanhempiensa kuoleman, sanalle kuolema tulee se, ehkä jopa pelottava merkitys.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #44

Vaikka nykylapset ei juuri näe ihmisvainajia, niin usein kuitenkin jonkun kuolleen eläimen.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

Kyllä jokainen elävä solu pyrkii luonnostaan säilyttämään henkensä. Se on elämän koodi. Mutta myös syöpäsolut haluavat pysyä hengissä, vaikka niiden säilyminen tarkoittaa isännän ja samalla syöpäsolujen itsensä tuhoa. Luonnolleen eivät kuitenkaan mitään voi.

Totta kai kuoleman pelko on opittua. Varmaankin se on jo geeneissä. Jotkut varhaisimmat vaistot ja pelot siirtyvät ihmisen genetiikan mukana jälkeläisille. Myös tietoisuus kuolemasta.

Kuolemasta tosiaan voi puhua kuin kauppareissusta, mutta todellisen kuoleman näkeminen onkin jo toinen juttu. Se panee miettimään. Pieniä lapsia kuolee, kouluikäisiä kuolee, ihmisiä kuolee oman käden kautta, toisten ampumina, sairauksiin kuolee, onnettomuuksiin kuolee... Luemme niistä lehdistä tai netistä, mutta emme välttämättä joudu oikeasti näkemään sitä. Se on vähän kuin sama, että viisaimmat pelaajat löytyvät usein televisiokatsomosta:-).

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

Ja tuohon tietoisuuteen kuolemasta, emme tiedä varmaksi, onko ihminen ainoa laji, joka tietää olevansa pohjimmiltaan kuoleman oma. Kastemato tuskin pelkää kuolemaa, mutta kyllä se kiermurtelullaan kipua osoittaa tuntevansa, kun sitä ongenkoukkuun pujottaa. Sen sijaan, kuka tietää vaikka siili tai Saimaannorppa jo tiedostaisi kerran kuolevansa. Tämä tietysti vaatii, että yksilö ensin tajuaa olevansa olemassa erillisenä yksilönä.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Tietoisuus on yliarvostettua. Ehkä yksi yliarvostetuimmista ihmisen ominaisuuksista, mitä on. Ihmiset ovat tietoisia erilaisista asioista, mutta silti kyvyttömiä tai haluttomia kohtaamaan niitä. Olemme mitä mahtavampia jälkiviisastelijoita.

Jos sanot toiselle ihmiselle, että hän kuolee, voit olla varma, ettei reaktio ole kummoinen. Jos lyöt häntä vaikkapa kirveellä, reaktio lie varsin erilainen. Se on se sama reaktio, mikä jokaisella elävällä olennolla on. Se on aitoa pelkoa. Sitä, mikä meidät kaikki yhdistää.

Ihminen on mahdollisesti ainut olento, joka kykenee halutessaan kohtaamaan ylittämään sen pelon. Ainoa olento, joka voi harjaantua käsittelemään sitä tai luomaan uskomusjärjestelmiä joilla kiertää se. Se on se aito etu, mikä tiedostamisesta voi seurata.

Mutta harvemmin seuraa, etenkin jos tiedostaminen itsessään koetaan jonkinlaiseksi arvoksi tai nostetaan jalustalle, eikä ymmärretä sitä vain välineeksi toimia ympäristössä.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela Vastaus kommenttiin #27

Tiedostaminen ilman tekoja tai selkeää parannusta esimerkiksi itsensä tuntemiseen ei ole sitä tietoisuutta, johon pyrin itse. Tietoisuuden nostaminen jalustalle on turhaa, mutta jos sen avulla esimerkiksi selvittää jonkin traumansa tai vaikkapa kuoleman pelkonsa, on tiedostamisesta ollut hyötyä. Tämän tietenkin täytyy, jos ei näkyä ulospäin, niin ainakin tuntua parantumisena omassa arkitodellisuudessaan.

T Piepponen

Ajattelen että kuolema on vääjäämätön , mutta varma ja lempeä "kaveri".

Eli suhtaudun siihen kamuna, jota en haluaisi kohdata ihan vielä, mutta jonka otan ilman parkua vastaan, kunhan joskus saapuu perille.Se todella kuittaa univelat ja kipujen pakotuksen.

Ei sitä karkuun pääse, eikä pidäkään päästä. Ikuinen elämä olisi kammottava tila.

Väitän, että yhteiskunta on kuolemankultti syvimmältä olemukseltaan. Tarkoitan, että yhteiskunnissa on tapana palvoa kuolemaa niin monessa muodossaan. Palvotaan kuollutta metallia, kuolleita ihmisiä, kuollutta ideologiaa, kuollutta sanaa jne.

Mutta kuka palvoisi elämää? Jos palvot sitä - olet suoriltaan napit vastakkain kuolemankultin sääntöjen ja ylipappien kanssa.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

Niin... jokainen ihminen on pohjimmiltaan kuoleman oma. Ai miksikö? Siksi, että jokaisen ihmisen lopulta kuolema korjaa. Ja omansa vain ottaa. Mitä sitä rimpuilemaan vastaan.

T Piepponen

Kuoleman kohtaaminen läheltä jotenkin muutti itseäni.....rauhallisemmaksi.

Se jotenkin laittoi arvostamaan elämää "enemmän", kuten sanoitkin omalla tavallasi.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ei kuolema mitään korjaa tai ottaa. Yksilön elämä vaan loppuu eli solut lakkaavat jakaantumasta.
Kuolema on monelle viimeinen turva.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela Vastaus kommenttiin #29

Älä huolehdi siitä, kuinka kauan vielä elät, pohdi sitä, kuinka kauan tulet olemaan kuollut:-).

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #32

Mitä varten sitä pitäisi pohtia?
Kuollut on niin kauan kuin elää jonkun muistoissa.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela Vastaus kommenttiin #42

Kuinka kauan tulet olemaan poissa, kun täältä kerran lähdet?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #50

Kuten jo sanoin: niin kauan kuin joku muistaa minut.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela Vastaus kommenttiin #51

Minusta sinä tulet olemaan täällä niin kauan kuin joku muistaa sinut. Et poissa. Mutta anyway: Hyvää päivän jatkoa ja iloista, elämänhaluista mieltä!

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #52

Joillekin jotka muistavat minut tulen olemaan nimenomaan poissa.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela Vastaus kommenttiin #53

Olet oikeassa. Heidän näkökulmastaan tylet olemaan poissa. Mutta entä jos ajatellaan objektiivisesti, kuinka kauan ihminen on kuollut?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #54

Objektiivisesti raato ei ole ihminen.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela Vastaus kommenttiin #55

Eikö siis objektiivisuutta ole mielestäsi?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #60
Jouni Nordman

Mietitän pikkaisen miten pelolla hallitaan, eli uskonnot ovat kautta aikojen pelotelleet ihmis joukkoja tuholla ja poliitikot viimeaikoina (varsinkin demarit) hyvinvointivaltion alas ajolla. Kumminkin näissä jokaisesa on kyse vallassa pysymisestä, jossa kirkko on joutunut alkamaan tekemään laupeuden työtä, mutta politikoilla on vielä pitkä matka siihen kun aloittavat nöyryyden kautta kansan auttamisen, sillä pelotteen luominen on vain niin paljon helpompaa.

Käyttäjän Jouni kuva
Jouni Tuomela

Kiitos kirjoituksesta.

En usko moraalin kumpuavan kuolemanpelosta, vaan luulen että yhteisöllisyytemme perusvietit, mitä ovatkaan, määrittävät yhteisiä sääntöjä, jotka suosivat yhteisön hyvinvointia.
Yhteisön toisen jäsenen huomioonottaminen, moraaliset teot edistävät juuri yhteisön selviämistä.

Uskonnothan kuolemankin ovat raiskanneet omaan käyttöönsä, pahin pelko aseenaan he taistelevat kuolevaisten sieluista, ja nimenomaan vallasta.

Poliitikoilta toivoisin tosiaankin moraalisia tekoja, ne varmaankin edistäisivät yhteisömme hyvinvointia?
Laittakaa vaikka noista eurovaaliehdokkaista listoja heidän moraalisista teoistaan. Taitaa löytyä enempi turpaanvetoja ja kaksoislaskutusta ja pyrkyröintiä ja omaneduntavoittelua ties mitä.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

Niin yhteisöissä opitaan, mikä on hyvää (tuottaa elämän, koska tämän asian kautta tulee hyväksytyksi ryhmään). Ja yhteisössä opitaan, mikä on pahaa (eli tuottaa hylätyksi tulemisen ja se tarkoittaa kuolemaa). Tämä on moraalin lähtökohta, tietoisuus hyvästä ja pahasta. Ja tietoisuus hyvästä ja pahasta nostaa pelon kuolemasta.

Käyttäjän Jouni kuva
Jouni Tuomela

Minusta pitäisi pyytää päivystävältä filosofilta ns. toinen mielipide.
"Ja tietoisuus hyvästä ja pahasta nostaa pelon kuolemasta."

Minun käsitykseni on, että uskonnot ovat josei luoneet niin ainakin kiihoittaneet tätä pelkoa, ja saarnanneet omaa moraaliaan.
Luonnonuskontojen kuvittelen olleen suvaitsevaisempia kuoleman suhteen, no niin vaan käy joskus, elo katkeaa, nitsivoo.

T Piepponen Vastaus kommenttiin #14

Uskonnot ovat niitä kuolemankultteja. Johan sen näkee siitä mitä niissä palvotaan - kuolleita sanoja ja profeettoja. Missä on se elämän uskonto, tai edes sellainen jossa molempia vaalitaan toista nostamatta?

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela Vastaus kommenttiin #17

Minä palvon elämää, sitä jäkälää ja sammalta, joka kasvaa kuolleesta kalliosta. Totta on, että kuolleita asioita palvotaan. Mutta kuolema itse ei ole kuollut vaan hyvin elinvoimaisena työtänsä näyttää tekevän.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Aikuisten oikeesti meitähän ei ole koskaan ollutkaan. Tai oikeammin siis universumin järjettömän pitkässä historiassa ei ole ollut, pieni silmänräpäys, ja joka sekin universumi on vasta ihan vauva-asteella. Sielläpä mennee sadoissa nuissa miljardeissa galakseissa monenmoista vipeltäjää monenmoisten pesuvesien mukana ties minne holahtaa ;D Ps. Elämämme ei ole henkilökohtaista vittuilua, sehän on vain loputonta energioiden virtaa. Näin minä käsittelin asiaa kuolema ;D

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

Ja Buddha sanoisi tähän, että olemattomuuteen pakeneminen on vain yksi ikuisen olemassaolon virran temppu tai yritys palata takaisin olemattomuuteen, jossa ei luonnollisesti myös kuolemaakaan ole. Eli samaa kuoleman pelkoa sekin.

Käyttäjän Jouni kuva
Jouni Tuomela

Ja aina kannattaa muistaa, että kuolemamme jälkeen palaamme tilaan, missä olemme olleet ennen syntymäämme. Näin sanoo puhelintolppauskontoni suurvisiiri Posliinieriste.
Ja eihän siellä kurjaa ollut.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

"Ja aina kannattaa muistaa, että kuolemamme jälkeen palaamme tilaan, missä olemme olleet ennen syntymäämme."

Tämä on hienosti, ja itselleni ennen kuulumattomasti sanottu.Ja maustaisin ajatusta vielä sillä, että palaamme kuolemamme jälkeen tilaan, jossa olimme ennen syntymäämme, ja vieläpä tästä elämästä kantapään kautta viisastuneena:-).

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Tuota noin, tuota noin...

"Jani Kuusela
12.5.2014 07:01 Vastaus kommenttiin #30
Voin luvata, että jokainen tulee pelkäämään myös omaa kuolemaansa."

Kuoleman pelko voi olla yksilöllistäkin... Minä kuolen ennenaikaisesti. Siitä on lääketieteellinen arvio, lääkärin arvio. Erikoislääkärin arvio.

Syytä uskoa se. Menehtyi pitkäaikaisen sairauden murtamana,- mainitaan usein jäähyväiskirjoituksissa... Hidasta kuolemista. Sytostaatit loitontavat sitä. Alkuperäisarvion perusteella, ennen lääkehoidon aloittamista, minun pitäisi kuolla näinä päivina, viikkoina, kuukausina.
Lääkevastetta, hoidoista johtuen elämää on pitkitetty.

Tila diaknoosista on muuttunut. Tunnen sen toki kehostani.

Kun aika täyttyy, olen tilannut päättäjäisjuhliini jo papin. Ekoarkun haluan. Arkkua varten olen säästänyt kolikoita. Sellaisia kolikoita joissa on ulkomaalainen tausta. Kruunapuoli. Niitä on lasipurkissa jo noin 500 euroa... Saakohan sillä hintaa jo kelvollisen ekoarkun, kysyn samalla avaajalta, joka asian tietää?

Olenko vähän hullu?... En vieläkään osaa pelätä kohtaloani. Monet sanovat; Voithan kuolla vaikka tänään auto-onnettomuudessa... Totta, niin voin, mutta jos ei onnettomuudessa, niin suolistosyöpään (palliatiivinen) lopulta... Niin, ja ennenaikaisesti.

Oman kuoleman pohtiminen voi olla erilaista kun sen tietää tulevaksi, ja aikojakin on lääketieteellisesti ennusteltu. Olen tuosta varma. Terveellä kuolemaan on erilainen filosofia. Se ikäänkuin tulee KAIKILLE, mutta se on sen ajan murhe sitten.

En tiedä... Mutta sen tiedän intuitioni perusteella. Syöpä voi nujertaa ruumiini, mutta sieluani se ei nujerra.

Ehkä tuo mottoni on se, joka syrjäyttää isomman kuolemanpelon syrjään.

Onko eko-tuhkauurnia olemassa? Tinkisikö sellaisen kaupanpäälliseksi?

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

Kiitos Markku jälleen osallistumisesta keskusteluun. On ilo saada asiantuntijalta kommentteja ja arvostan niitä suuresti. Mitä summaan tulee, voin luvata sinulle arkun ja palvelun (myös ekouurnan) tuolla hinnalla:). Ja jos joskus todella päädyt asiakkaakseni, teen mielelläni tästä kaikesta esivalmistelusta blogin, jos annat käyttää esimerkkiäsi ja kommettejasi:) Voit myös tehdä hautaustestamentin, jossa ilmaiset viimeisen tahtosi ja terveisesi Uuden Suomen lukijoille. Välitän ne sitten tänne.

Syöpä voi todella nujertaa ruumiisi ja mielesi, mutta sielua se ei nujerra eikä vie. Mutta loppupelissä kait sen Kuoleman Henki määrää, milloin on viimeinen kuu täysi itse kullakin.

Markku Ollikainen

Raamatussa Uuden testamentin puolella oleva hebrealaiskirje kuvaa kristityn parempaa olotilaa verrattuna aikaisempaan omin voimin rypisteltyyn elämään. Sen luvussa 2 puhutaan kuolemanpelosta.

14. Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin(Jeesus Kristus) niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi (so ihmiseksi), että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen,
15. ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.

Jeesuksen kuolema ristillä ja 3.päivänä tapahtunut ylösnousemus kuolleista muuttivat ihmiskunnan mahdollisuudet kuoleman suhteen. Ortodoksit laulavat pääsiäisenä tätä tilanteen muuttumista juhliessaan Jeesuksen ylösnousemusta: Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti, haudoissa oleville elämän antoi.

Sanonta haudoissa oleville tarkoittaa kuoleman valtaan jääneitä edesmenneitä, mutta myös hautaan matkalla olevia. Kuoleman jälkeiset portit ovat nyt auki Jumalan taivaaseen - kaikille halukkaille, Jeesukseen Kristukseen turvaaville.

Ihminen pelkää kuolemaa vaistomaisesti, mutta samalla todella hyvästä syystä. Fyysisen kuoleman takana on näet tilinteko eletystä elämästä.
Elämän valinnat näet valitsevat myös kuoleman jälkeiset tulokset. Sanotaan, että ihminen voi tehdä valintoja, mutta ei voi enää valita valintojensa seurauksia. Toivoa voi muutakin, mutta se ei muuta valintojen tuloksia.

Rajatilakokemukset ovat avanneet fyysisen kuoleman jälkeistä todellisuutta.
Buddhalainen toive tyhjyydestä kuoleman jälkeen on osoittautunut uskonnolliseksi toiveajatteluksi, yritykseksi paeta elämän vastuita, yritykseksi ratkaista syyllisyysongelma ihmiselle mukavalla tavalla.

Fyysisen kuoleman jälkeen on vastassa elämän luoneen Jumalan maailma. Rajan takana ihan peremmällä käyneet kertovat taivaasta, mutta myös helvetistä. Ihmiskunta jakautuu valintojensa/ tekojensa mukaisesti kahteen suuntaan.
Uusin hittoelokuva on The heaven is for real. http://www.youtube.com/watch?v=F3xItrGOi6Q
Muutakin kokemusta löytyy nykyään netistä. http://www.youtube.com/watch?v=JL1oDuvQR08

Jeesuksen ristintyön ansiosta jokaiselle halukkaalle on tarjolla anteeksiantamus elämän tekemisistä, ja yhteyden palautumisen mahdollisuus elämän antaneen Jumalan kanssa.

Yhteyden palautumiskokemusta kutsutaan pelastusvarmuudeksi. Tämä kokemus poistaa kuolemanpelon, koska on syntynyt yhteys Elämään. Jumala on näet elämän Luojana Elämä. Tämä Elämä ei katkea ihmisen vartalon kuolemaan.

Ihmiselle Jumalan edessä nöyräksi tuleminen on kuitenkin rankka paikka. Itsekeskeisen ja -riittoisen, ylpeän ihmisen on vaikea tunnustaa, että joku muu kuin minä on Jumala, ja elämän Herra, elämän todellinen omistaja. Suostuminen kuuliaiseksi Jumalaa kohtaan on kuoleman paikka.

Tästä nökökulmasta kuitenkin tulee ymmärrettäväksi kehoitus: kuole ennen kuolemaasi, niin et kuole kuollessasi. Elämäkin on Elämää.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

Jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Niin sinäkin. Olet onnen pekka, kun olet saanut sellaisen uskon.

Markku Ollikainen

Valitettavasti kaikenlaisilla uskoilla ei tulla autuaaksi. Kyse on toki myös autuuden määritelmästä.

Ihminen voi näet manipuloitua omanlaiseensa erillismaailmaan, jonka edes jonkin aikaa kestävä vakaus vahvistaa toiveajattelua: kaikki on kunnossa.

Autuus kuolemassa ei kuitenkaan toimi tällä tavalla.

Raamatun (kristityn) ajatus uskosta (UT) perustuu kreikan kielen termiin pistis. Siinä tieto Jumalasta, joka antoi Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän, johtaa ihmisen turvaamaan Jumalan lähettämään Pelastajaan.

Uskonnollinen tieto jää joskus vain tiedoksi, eikä johda suhteen rakentamiseen Jumalan kanssa Jeesuksen Kristuksen kautta. Tällainen uskominen on vielä omanlaistaan toivon minulle käyvän hyvin -ajattelua.

Turvautuminen Jeesukseen, suhteen rakentaminen Häneen ja tässä prosessissa edes jonkinlainen kokemuksellisuus, antavat uskovalle autuuden, taivas ja maa kohtaavat. Usko muuttuu kokemuksen kautta tiedoksi, jota on tosi vaikea selittää sitä kokemattomille.

Tältä pohjalta on kuitenkin hyvä elää, mutta myös kuolla, koska suhde Jeesuksen ja Jumalan kanssa jatkuu fyysisistä muutoksista, vartalon kuolemasta huolimatta.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela Vastaus kommenttiin #58

Hienoa Markku, kuulostaa ihan hyvältä uskolta. Uskon, että sillä autuaaksi tai pelastetuksi kyllä tullaan.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Entä jos lähtisi liikkeelle ihan alusta...mitä on kuolema ja mitä tarkoittaa kuolla?

Heti kun vastaa noihi niin heti perään voi kysyä..mitä pelättävää kuolemassa on,jos emme sitä saa kokea kuin vain kerran. Mitään sen jälkeen ei jää harmittamaa ,kaduttamaan,sattumaan tai ylipäätänsä vaikuttamaan. Mitä pelättävää silloin siinä on? Kaksiarvoisen logiikan mukaan on vain alku ja loppu..kaikki se harmaa mitä jää väliin on kuitenkin se olennaisin.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

Jostakin syystä kuoleman henki vaan on niin pelottava, ettei mieli uskalla sille juuri valtaa antaa.

Markku Ollikainen

Raamatun mukaan kuolema on ero Elämästä so Jumalasta.

Kuolema on prosessi, joka alkoi ihmiskunnan alussa, kun ensimmäiset ihmiset ottivat eroa Jumalaan (1Ms3).
Jumala-yhteyden katkeaminen, kuolema näkyi alastomuutena, pelkona, pakenemis- ja piiloutumishaluna, vastuunottokyvyttömyytenä.

Kuoleman prosessi pitää sisällään myös ihmissuhteiden vaikeutumisen.
Fyysinen heikkeneminen, sairaus, fyysinen kuolema on yksi osa kuolemaa.
Kuolemaa ihmiset kokevat näin jo eläessään.

Eläessä koettavan kuoleman ikävin puoli on kuitenkin henkiset kuoleman kokemukset. Ne ovat nimittäin sitä kuolemaa, joka jatkuu fyysisen kuoleman tuolle puolen.
Ne ovat samalla merkkejä siitä, mitä saattaa olla tulossa fyysisen kuoleman rajan takana.

Jos ero Jumalasta so Elämästä jatkuu fyysisen kuoleman tuolle puolen, josta ei siis ole enää paluuta, kuolema saavuttaa täyden asteensa: on alkanut ikuinen kuolema.

Ikuisesta kuolemasta on kertomuksia Raamatussa, mm. Jeesus kehotti varomaan sitä moneen kertaan (esim.Lk16) ja Johannes kertoo noista tulevaisuuden tapahtumista, myös hengen maailman näkökulmasta.
Myös monet onnekkaat rajatilakokijat ovat kertoneet helvetin hirmuisuudesta. https://www.youtube.com/watch?v=xRSjzY0s0SM

Näistä syistä kuolema on mitä pelättävin asia. Jos kuoleman prosessi jatkuu aina ikuiseen eroon so kuolemaan asti, sen surkeampaa kohtaloa ihmiselle ei voisi olla. Ikuinen ei näet lopu koskaan.

Ikuinen kuolema on fyysistä elämää suurempi tietoisuuden tila, jossa ei vain ole enää vartaloa. Ihminen, joka on elänyt erossa Jumalasta so Elämästä, on usein etsinyt elämänsä tyydytyksen "harmaalta" alueelta fyysisen maailman tarjouksista.

Kun ikuinen kuolema alkaa, fyysisen elämän aikana koetut yksinäisyyden, pelon tunteet moninkertaistuvat, himot ja halut moninkertaistuvat, mutta ei ole enää vartaloa, jolla saada niitä tyydytettyä. Tätä kaikkea voi kuvata helvettinä, joka ei lopu koskaan.
Kukapa ei katuisi tätä kohtaloaan. Rajan takana katuminen lienee osa helvetin kärsimystä, kun tajuaa ottaneensa elämän liian pinnallisesti ja itsestään selvänä.

Olennaisinta elämässä on siis se, ettei koskaan joudu kuolema-prosessin päätepysäkille ikuiseen eroon Jumalasta.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Äitini ja isäni ovat kuolleet. Minua ei olisi ilman juuri heitä. Minulle käy kuten heillekin ja se tuntuu oikealta ja hyvältä.

Toinen kuoli pitkään sairastettuaan ja toinen yhtäkkiä, minäkin tulen sairastamaan tai sitten lähden ykskaks.

Kuolema on, mutta vasta sitten, kun se on.

Markku Ollikainen

Kuolema on jo nyt. Raamatun kielenkäytössä tätä kuvataan elämän matkana kuoleman varjon laaksossa. Matkahan jatkuu kohti fyysisen elämän ulosmenoa, fyysistä kuolemaa.

Fyysisen kuoleman hetki tulee aikanaan. Toivottavasti aika siihen asti tulee käytettyä hyödyllisesti hyvän kuoleman saamiseksi, kuolemiseksi oikeaan suuntaan.

Jokainen ihminen kuolee oman kuolemansa. Kuolemassa ei voi turvata toisiin ihmisiin, ei edesmenneisiin eikä eläviin. Ei edes kuolemisen ammattilaisiin, joiden "ammattilaisuus" johtuu vain siitä, että ovat joutuneet olemaan tekemisessä kuoleman kanssa keskimääräistä enemmän. Kukaan ihminen ei hallitse kuolemaa.

Jeesus Kristus hallitsee kuoleman rajan ylittämisen kumpaankin suuntaan. Hän osoitti kuolemallaan ja ylösnousemisellaan, että hän on kuoleman voittaja. Häntä ei voinut tappaa lopullisesti, kuolemalla ei ollut/ ei ole otetta Hänestä.

Tämä kaikki tekee Jeesuksesta oikein hyvän matkatoverin, kun on kysymys elämisestä voitokkaasti aina kuoleman rajan taakse. Jumalan lähettämä Pelastaja on mies paikallaan.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Minun uskontoni on, että ymmärrän eläväni ja pidän kaikkea elävää ihmeellisenä. Sitten ymmärrän etten tiedä ja että kukaan ei tiedä asiasta enempää. Olen tässä toisten elävien kanssa, järjen varassa. Kuolemasta ajattelen niin kuin edellä kerroin.

Markku Ollikainen Vastaus kommenttiin #59

Itsekeskeinen oman järjen varassa eläminen väistämättä rajoittaa elämän tarkoitettua pienemmäksi. Tämä on hyvin yleinen ihmisen ongelma.

Toivottavasti ei kuitenkaan ikuisesti. Pitäisi näet päästä taivaaseen asti. Ihmisten kanssa oleminen ei riitä.

Käyttäjän JaniKuusela11 kuva
Jani Kuusela

Kun kuollut (kuolema) sai hengen, syntyi elämä. Sen näkee jälleen nyt keväällä, kun luonto luo itsensä uudeksi jälleen. Joka kevät näemme, miten kuollut saa hengen ja alkaa jälleen elää.

Fredrik Holmqvist

Moikka! Tosiaan hyvä teksti, tälläin melko tuoreena isänä olen huomannut että oma kuolema ei pelota juuri ollenkaan... Onhan mulla vakuutus "höhö".Enempi on vaivannut oman lapsen mahdollisesta kuolemasta johtuva pelko.. Miten siitä pääsee...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset